tiistai 12. maaliskuuta 2019

Auton öljynvaihto - ensikertalaiselta puolen tunnin homma!



    Mua on viime vuosina alkanut enemmän ja enemmän kiinnostamaan autoihin liittyvät asiat. Kun ajaa autolla ja on pakosti opeteltava tietynlaiset ajamiseen liittyvät asiat, kuten äkkijarrutus, väistöliikkeet, oikea jarrutustekniikka tms. Joten vaistomaisesti aloin janota lisää tietoa.

  Kun ensimmäinen Suomen surkein kuski alkoi pyörimään maikkarilla, mieheni vitsaili, että pitäisikö minut ilmottaa seuraavalle kaudelle. Tuolloin minulla ei vielä ollut paljoakaan kilometrejä alla, saatika ns. Kakkosvaihetta käytynä. Osittain todentuntuiselta kuulostanut vitsi sai varmasti näyttämään miehelleni, että kyllä minä nämä jutut osaan. Lähdinkin kakkosvaiheen liukkaan radalle juuri tuliterä uusilla kesärenkailla ja vm 2007 Mazda 6:sella ja pääsin näyttämään miten auto pysyy hallinnassa silloinkin, kun ajo-opettaja meni ottamaan luistoneston pois päältä.  "Sulla oli ne uudet kesärenkaat, niin voit tulla 10km/h nopeammin kuin muut" kuului radiopuhelimesta. 

     Takaisin asiaan - eli öljynvaihtoon. Olin tätä simppeliä toimenpidettä jo jonkin aikaa halunnut kokeilla ja viimein puolisoni lupasi opettaa minulle, miten se tehtäisiin.
     Odotin kuin kuuta nousevaa, milloin mittarilukemani tulee siihen pisteeseen, että on aika suorittaa öljynvaihto ( tässä mallissa 20 000 tai vuosi/kumpi tulee ekana täyteen)
     Kun mittarilukema alkoo lähestyä h-hetkeä, katsoimme kalentereistamme sopivan päivän ja pistumme hihat heilumaan. Sain kunnon työhaalarit ensin ja sitten ruvettiin hommiin. 


1. Aja auto halliin ja sammuta moottori.
2. Avaa konepelti. Kierrä moottorin päällä oleva korkki (lukee yleensä OIL/öljykanisterin kuva) auki. Näin varmistat, että korkki on saatu auki, ennenkuin tiputat vanhat öljyt pois. Nosta öljytikkua ylöspäin(se keltainen vipu) , jotta öljytila saa ilmaa, ja öljy tulee ulos juoksevasti. 

Tässä kuvaa auton konepellin alta. Tunnnistatko Sinä sieltä jotain?




3. Nosta auto ylös nosturilla. 
4. Paikanna moottorin pohja, aseta öljynkeräysastia sen alapuolelle ja avaa mutteri pohjasta. Anna öljyn valua astiaan.
5. Tässä välissä voit hakea uuden tiivisteen ja kun öljyt on pudonnut, laita uuden tiivisteen kanssa mutteri takaisin paikoilleen.


Öljypohja

Öljynkeräysastia
Öljynkeräysastia ja vanhoja öljynsuodattimia.



6. Vaihda öljysuodatin. Suodatin sijaitsee tässä autossa pohjasta hieman keulaanpäin yläpuolella. Irroita pyörittämällä vanha suodatin pois. Pyöritä hieman uuden suodattimen reunoille öljyä putelista sormellasi tai voit myös vaihtoehtoisesti käyttää perus CRC:tä (mitä nyt joka kodista pitäisi löytyä, esim. polkupyörän ketjujen rasvaamiseen) Tämä siksi, että öljynsuodatin lähtee helpommin seuraavalla kerralla pois. Kierrä uusi suodatin paikoilleen. 

kuvan keskellä oleva musta mötikkä on öljynsuodatin. Hieman
hankalassa paikassa kuvattavaksi. Piti laittaa käsi pohjalevyssä
olevan aukon kautta, jotta sai suodattien pois. 


Tässä vielä kuva yhdestä öljynsuodattimen
avaimesta, jos se ei lähde käsipelillä auki.





















7. Tule pois auton alta ja laske auto takaisin maahan.
8. Ota öljykanisteri ja ala pikkuhiljaa hitaasti valuuttamaan öljyä siitä kohtaa, mistä avasit kannen kohdassa 2. Oikean öljytilavuuden voit tarkistaa ohjekirjasta, minun autoni tilavuus 4L.  
     Kun öljyä oli vielä laittamatta 0,5L tarkistin öljytikusta, paljonko öljyä oli mennyt järjestelmään. Kun tikku oli ylimmässä tikun pisteessä, käynnistin auton hetkeksi, jotta öljyä virtasi joka paikkaan. Sitten taas katsoin tikusta, ja lisäilin ainetta, kunnes oli taas ylimmässä pisteessä. HUOM! kun auto käynnistetään, pitää olla moottorin öljykorkki kiinni! Tajuat varmaan jo että miksi ;) 


Oikeanlaisen öljyn määritelmän ja kuinka paljon sitä laitetaan, löydät auton ohjekirjasta. Itse laitoin oman Mazdaani Shellin 5W-30- öljyä. Muistathan sitten joka tankkauksen yhteydessä tarkistaa, syökö autosi öljyä ja tarvitseeko sitä lisätä. Jos öljymäärä on hieman tikun ylimmän viivan alapuolella, tarkkaile tilannetta ja lisää öljyä sitten, jos se lähtee siitä vielä vähenemään. 

TIedäntkö sinä, mitä öljyä sinun autosi syö?

Saitko uutta tietoa tästä postauksesta? Haluaisitko kuulla lisää autoihin liittyviä asioita? Mitä haluaisit tietää? Mielestäni tämä öljybvaihto oli helpointa, mitä autoon liittyy. Tämän öljynvaihdon jälkeen olemme keskustelleet paljon muista autoihin liittyvistä asioista puolisoni kanssa ja aina vaan moniputkaisemmaksi menee :D 

perjantai 15. helmikuuta 2019

Minä autoilijana- havaintoja naisen näkökulmasta


     Silloin joskus nuorempana:

     Haaveilin jo 16-vuotiaana omasta autosta. Kuvittelin, että heti kun täytän 18, menen autokouluun ja ostan itselleni Toyota Corollan ja vielä vuosimallia -89. En tiedä mistä noin tarkka haave autosta tuli, johtuisiko osittain siitä, että suvussani oli totuttu japanilaisia ratteja kääntelemään :D Isoenonikin taisi jossain vaiheessa kyseisen auton omistaa, vuosimallista tosin en enää ole varma.
     




     Meillä ei ole koskaan ollut lapsuudenperheessäni varaa ostaa uutta hienoa autoa suoraan tehtaalta (suoraan sanottuna kenellä muka olisi? Jos ei satu olemaan jonkun ökyrikkaan firman toimitusjohtaja ja sekin varmaan ostettu rahoitussopimuksella). Joten kokemukseni tosiaan nuoruudessa oli lähinnä vanhoista, ruosteisista ja tosiaan japanilaisista autoista (joita itsekin mökkitiellä ajelin isän seuratessa tilannetta apukuskin penkiltä). Isäni kerran heitti vitsillä, että ” Kyllä meidän Johannan pitää löytää mies, joka ajaa japanilaisella autolla”.




     Kyllähän noita vanhoja peltipurkkeja saikin olla aina korjaamassa ja laittamassa. Olihan meillä jossain vaiheessa kaksi vai kolmekin Toyota camryä takapihalla – vara-autoina, joita tosin me lapset välillä kesäisin käytimme leikkimiseen – vaikkei olisi saanutkaan. 




     Nykytilanne:

     Ei, en käynyt autokoulua 18-vuotiaana, aloitin sen vasta 22-vuotiaana. Eihän se autokoulu mitään halpaa lystiä ole, itsekin maksoin autokouluni kokonaisuudessaan opintolainasta – jota tällä hetkellä maksan takaisin valtiolle. Muistan, miten jännittävää oli ensimmäisen kerran astua bemarin ratin taakse Hipposhallin pihassa ja lähteä liikenteeseen (tosin, en ekalla ajotunnilla tainnut päästä vielä edes liikenteen sekaan sieltä, taisi olla tuon kytkyttimen kanssa hieman ongelmia :D ) 




     Seuraavat ajotunnit taisivat sitten sujua paremmin- pääsin jopa liikenteeseen asti. Tykkäsin kovasti kyllä siitä, kun autokoulun autot vaihtuivat volkkareihin, saipahan kokemusta erilaisista autoista jo ennen ajokortin saamista! Pääsin inssistä ensimmäisellä kerralla läpi (sen kuitenkin halusitte tietää) vaikkakin auto sammuikin pariin risteykseen :D 




     Autokoulun teoriatunneilla kaikki mikä liittyi ennakoivaan ajotapaan tai millään lailla matematiikkaan (esim. turvavälin mittasuhteisiin), olin ihan ulapalla ja silloin jos en jotain tajua, enkä osaa, ei minulla oikein ole motivaatioita sitä opetellakaan. Eikös joku teistä lukijoistakin voi samaistua asiaan, kun kyse on esim. matematiikan läksyistä? Jos laskutoimitus on helppo, se on varmasti väärä vastaus :D Nykyään kiinnitän enemmän huomioita näihin asioihin, kun ajokilometrejä ja kokemusta on alla jo viitisen vuotta kohtapuolin. Toki myös kiinnostus kaikkeen autoiluun liittyvään on lisääntynyt.




     Tiedätkö sinä: 

      1. Miten tankataan auto? Mitä ainetta sinne laitetaan?
      2. Osaatko lisätä lasinpesunestettä (tuttavallisemmin pissapojan neste)?
      3. Tiedätkö, miten tarkistat autosi moottoriöljyn riittävyyden? Miten sitä lisätään? Mitä sinne laitat?
      4. Miten rengaspaineet tarkistetaan? Mistä tiedät oman autosi oikeat rengaspaineet?
      5. Pidätkö autosi siistinä niin ulkoa- kuin sisältäkin? Tiedätkö, miksi tämä on tärkeää auton kunnossapidon ja turvallisuuden kannalta?





      Voisin tässä välissä mainita hyvän kirjavinkin niille, ketkä omistavat auton, eivätkä välttämättä osanneet noihin edellisiin kysymyksiin vastata. Kilpa-autoilija Emma Kimiläinen on kirjoittanut kirjan ”Naisen autoiluopas”, jossa hieman huumorin twistillä on asioista kerrottu helpolla ja yksinkertaisilla tavoilla, että tietämättömämpikin tajuaa. Meillä onkin aina välillä tapana lueskella kirjaa yhdessä mieheni kanssa. Hän ei sitten ikinä kyllästy typeriin kysymyksiini, vaikka välillä joutuukin pistämään monta kertaa Wheelers Dealersin paussille ja hän intopinkeänä selittää kysymykseeni vastauksen juurta jaksaen :D 




     Tällä hetkellä:

     Ajelen sinisellä (tärkeä mainita!) Mazda 3:sella. Mazdat ovat jotenkin vuosien varrella vaivihkaa vieneetkin osan sydämestäni, onhan noita tullut joitakin tässäkin perheessä ollut ajettavana! Voin kyllä sanoa, että kyllä minussa semmoinen pieni Kia tyttönen vielä asustaa, mutta ei kait sitä tarvitset yhden merkin taakse jättäytyäkään kokonaan? Odotan innolla, että mazdani mittarilukema tulee siihen kokonaislukuun, että on aika tehdä öljynvaihto! Sillä vihdoin ja viimein puolisoni on luvannut, että saan sen hänen opastuksessaan tehdä! Siitäkin voisin rustailla tänne kokemuksiani sitten. Enää tosiaan pari tuhatta kilsaa ja nopeella matikalla se olisi mahdollista puolentoista kuukauden päästä! 




maanantai 28. tammikuuta 2019

Ajatuksella "Älä mieti mitä muut susta ajattelee"

Siitä onkin kulunut jo puoli vuotta aikaa, kun olen viimeksi tänne blogiin mitään rustaillut. Aika menee nopeasti, vastahan olin kannettavani kanssa kirjoittelemassa takapihan terassilla, aurinko paistoi ja oli lämmin kesäpäivä. Nyt on sitten terassi kymmeniä senttejä lunta täynnä ja pakkastakin on ihan tarpeeksi.





Jotenkin tämän blogin kirjoittamiseen kohdistuvat ajatukset ovat heitelleet laidasta laitaan. Olen aina rakastanut kirjoittamista ja ollut hyvä siinä, mutta eihän se riitä. Pitää kehittyä ja oppia uutta. Olen pohtinut jonkin aikaa jo, että voisin palata tuomaan ajatuksiani julki täältä kautta. Nyt asiaan sai tänään lisäbuustin, kun selailin instagramia. Elina Leskisen ( tästä linkistä kuvaan) ja Lotta Bernitzin ( Tästä linkistä kuvaan) postauksien myötä aloin miettimään nyt jo mottonani pitämääni sanontaa, "älä mieti mitä muut susta ajattelee". Tätä ajatusta olen pitkään jo työstänyt ja osittain tuonut esille jo aikaisemmista kirjoituksissani täällä blogissa.





Mun nuoruuteni meni oikeastaan siinä, että päivittäin, useita kertoja päivässä, mietin mitä muut musta ajattelee ja se vaikutti negatiivisesti elämääni. Elin sen ympärillä, että minun tulisi jatkuvasti miellyttää toisia. Koin ahdistuksen tunteita, kun mietin heti jo aamulla vaatteita laittaessa päälle, että hyväksyyköhän muut minut tämännäköisenä, tälläiset vaatteet päällä vai alkaako arvosteleminen, selän takana puhuminen, hiljaiset kuiskaukset toisen korvaan (välillä myös osottaen minua) ja hetken päästä asia päättyi kauheen naurun remakkaan. Miten murrosiän kynnyksellä olevat nuoret voivatkaan olla niin ilkeitä toisille.







Varmasti osittain pohdinnat riittämättömyydestäni olivat myös oman pään sisällä. Olin nuorena Erittäin ujo ja hiljainen, sosiaaliset tilanteet jännittivät minua kamalasti. Koulussakin kestin kaiken vain, koska olin jo nuorena todella halukas oppimaan asioita. Varmasti monet nuoruuuden kokemukset vaikuttivat siihen, että minusta tuli hiljainen hissukka ja jännittäjä. Onneksi olen viime vuosina paljon rohkaistunut ja saanut itseluottamusta tehdä asioita, joita haluan.
Muistan elävästi eräänkin tilanteen yläasteajoilta, kun istuimme jumppasalin lattialla katsomassa jotain esitystä, kun jalkani alkoi puutumaan, enkä uskaltanut sitä siirtää, kun olisin silloin voinut osua jalallani viereiseen luokkatoveriin. Kun luento loppui ja nousimme ylös, oli toinen jalkani niin puutunut, ettei se tuntenut salin lattiaa allaan ja meinasin vetää kunnon lipat keskelle ihmisvyöryä. Sain kuitenkin toisen "terveen" jalan avulla pidettyä jotenkin tasapainoni, mutta heti ensimmäisenä kävi mielessä, ettei kukaan vaan nähnyt äskeistä farsssia.
Useat kerrat, kun olisit tiennyt vastauksen opettajan kysymykseen, jätin viittaamatta, sillä pelkäsin että mokaan senkin hetken jotenkin. Ääni häviää, selitänkin jotain omiani tms.





Eli, seuraavan kerran kun alat miettimään, voinko laittaa tälläistä paitaa päälle, uskallanko olla oma itseni, voinko sanoa asiaa suoraan, niin neuvoni on sinulle, että anna mennä vaan! Ole sinut itsesi kanssa, tee juuri niitä asioita mitkä sinut tekevät onnelliseksi, äläkä välitä niistä negatiivisista kommentoijista, tai mikä parasta, poista negatiivisuutta pitävät hyvänpäivän tutut pois elämästäsi. Sillä vain sinä päätät, miten elämäsi elät, niin alahan siitä nauttimaan! Sen olet itsellesi velkaa.
Näihin tunnelmiin, palataan taas astialle uusien ajatusten myötä!

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Kehopositiivisuus - Mitä se minun mielestäni on?

Makaan tällä hetkellä bikineissä rannalla ottamassa aurinkoa. Nautin Suomen kesästä ja siitä, että olen sinut itseni kanssa. En välitä siitä, mitä muut musta ajattelevat, elän omaa elämääni. Miksi minun pitäisi heilauttaa korvaani sille, mitä joku on minusta mieltä? En ole langanlaiha, kiloja on kertynyt vuosien varrella ja vatsakkaroitakin löytyy. Silti makaan täällä tyytyväisenä ihmisten keskellä ja nautin olostani.






Kehonpositiivisuus ei ole minun mielestäni lihavuuden ihannointia, ei todellakaan! Enemminkin ajattelisin sanan kokonaisvaltaisena hyvinvointina! Ole sinut itsesi kanssa, vahva ja sä selviit mistä vaan! Asennetta!




"Älä välitä siitä, mitä muut susta ajattelee"
















Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on puhuttanut paljon kehonpositiivisuus ja siitä sainkin inspiraatiota kirjoittaa itse tätä blogipäivitystä. Mielestäni kehonpositiivisuus yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että ajattelet positiivisesti kehostasi, niinkuin meidän jokaisen kuuluisi. Kehosi kertoo eletystä elämästäsi, oli se minkä näköinen ja kokoinen tahansa. Miksi kuluttaisit omaa energiaasi arvostelemalla ja haukkumalla toista? Haluatko tosiaan elää elämääsi negatiivisuuden varjolla? Onko se sen arvoista? Mitä siitä saat itsellesi?



"Sä oot just hyvä tuollaisena kuin oot"







Ennen useastikin vertailin itseäni muihin, miten toisella on littanampi maha kuin minulla, silosemmat posket tai isommat tissit tms. Mitä siitä sain? Vain huonoa oloa, morkkista. Elin jossain oravanpyörässä, vetelin herkkuja kahdella kädellä suuhun, en ajatellut tai oikeastaan ajattelin hyvinkin vääristyneesti. Mitä väliä minulla on, kun ei kukaan tälläisestä läskistä välitä? Mitä sitten vaikka syön itseni niin, että turpoan kuin ilmapallo? Piilouduin usein myös vaatteiden alle, enhän halunnut näyttää ihmisille, että minulla oli jotain ongelmaa. Elin vain, koska oli pakko. Välillä ihan puistattaa, kun muistelen, minkälaisia ajatuksia tuohon aikaan päähäni pinttyikään.






Voin sanoa, etten tuolloin ollut onnellinen. Enkä väitä, etteikö huonoina päivinä ajatukseni palaisi samankaltaisiin soimauksiin itseäni kohtaan, osaan kuitenkin nostaa itseni sieltä nopeastikin ylös, enkä jää enää päiväkausiksi synkistelemään asioiden kanssa. Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä tarvitsekkaan, mutta tiedosta oma arvosi ja omat vahvuutesi, keskity niihin, sillä pääset pitkälle. Nauti siitä, että olet erilainen kuin toiset - se on kultaakin kalliimpaa!








"Hyväksi itsesi sellaisena kuin olet. Sitten, vasta sitten voit alkaa miettimään muutosta"






Itsekkin tiedostan kyllä, että ylipainoni voi pitkällä juoksulla aiheuttaa terveysongelmia, mutta uskon siihen, että jos en hyväksy itseäni tälläisenä kuin olet nyt, niin en voi myöskään muuttua. Olen sinut itseni kanssa nyt, mutta tavoittelen vielä tervellisempää ja monipuolisempaa elämää. Olen kokeillut itseäni ja kehoani vihaavana muutosta, muttei siitä tullut yhtään mitään. Lähtökohdat oli täysin väärät, sillä mieli maassa vastoinkäymiset eivät kasvata kuin asiaan ryhtyessä positiivisella mielellä, ne vain painaa sua lisää alaspäin, kun suhtaudut jo muutenkin valmiiksi asioihin negatiivisesti. 


 Kuitenkin, useat ovat vetäneet "terveys-kortin" tähän kehonpositiivisuus-ajatteluun mukaan, joten avasin tilannettani hieman tässä myös siitä,  vaikka olenkin sitä mieltä, että nämä on kaksi eri asiaa. Tiedän, että olen BMI:n mukaan tällä hetkellä ylipainoinen ja haluan siihen muutosta tulevaisuudessa - MUTTA se ei estä minua olemasta onnellinen tällä hetkellä. 







Tämä maailma kaipaa enemmän positiivisuutta, hyväksyvämpää ilmapiiriä, itsensä ja toisen arvostamista - Mikset aloittaisi jo tänään? Anna itsellesi kehu ja ystävällesi myös - jopa tuntemattomalle ihmiselle. Ja tehdään yhdessä askel kerrallaan tästä paikasta parempi elää! 💓





tiistai 15. toukokuuta 2018

Itsensä kehittäminen kohti uutta minää?


Tämä blogiteksti käsittelee ajatuksiani siitä, voiko ihminen muuttua, henkisestä kasvusta ja ajattelumaailman kehittymistä.


Olen itse elävä esimerkki siitä, että ihminen voi muuttua, jos vaan haluaa. Siinä menee aikaa, se ei voi tapahtua silmänräpäyksessä, se vaatii aikaa, sitoutumista ja asioiden ajattelemista uudestaan. Joku viisas on joskus sanonut, että asiasta tulee tapa, kun sitä tarpeaksi useasti toistaa. "Kertaus on opintojen äiti", niinhän sitä sanotaan ja uskon vahvasti näin. Eihän sinusta voi tulla maailman kuulua laulajaakaan, jos takana ei ole monia monia laulutreenejä ja keikkoja, asioita jotka ovat valmistaneet sinua tähän hetkeen.

Olen itse varmasti jo monia vuosia halunnut kehittyä ihmisenä, ajattelevana yksilönä, mutta vasta nämä viime vuodet olen tajunnut, että parempaan suuntaan ollaan menossa ja ajatusmaailmani on siinä sivussa muokkaantunut eri suuntaan.

Varmasti monet, jotka tunsivat minut vuosia vuosia sitten, käyttäisivät kuvaillessaan minua tallaisia adjektiiveja; ujo, hiljainen, kenties takertuva?, mukavuudenhaluinen, kenties hieman lapsellinen, naiivikin? Kuitenkin kaveriporukassa se hillitön nauraja ja rohkea ihminen.
 Halusin kehittää itseäni, sillä olin lopen kyllästynyt siihen, että jännitin aivan liikaa uusia tilanteita, uskalsin hädin tuskin puhua mitään, kurkkua aristi ja vain pieni, hento hiljainen ääni pääsi sisältäni.
 Tiedän, etten edelleenkään täytä maailman sosiaalisin ihminen- kriteereitä, mutta olen kuitenkin saanut kuulla ystäviltänikin, miten olen vuosien saatossa muuttunut, tullut rohkeammaksi ja avoimemmaksi. Enhän esimerkiksi n. 9 vuotta sitten olisi itsekkään uskonut, että tässä nykyhetkessä kipuan burleski-lavalle ja nautin siitä täysin rinnoin. Puhun avoimesti asioista tärkeiden ihmisten kanssa ja kehitän itseäni eteenpäin. Pohdin asioita ja niiden merkityksiä syvällisesti ja saan jonkinlaista tyydytystä suhteista, joissa voin olla avoin, asioita analysoiva oma itseni.
 Muutos lähtee sinusta itsestäni, juuri niinä hetkinä, kun olet siihen henkisesti valmis. Toki ulkopuoliset avut, kavereiden neuvot, valtamediat tms. vaikuttavat asiaan, mutta vain sinä itse olet vastuussa siitä, mitä haluat ja miksi haluat kehittyä.
 Ennen elin vain päivä kerrallaan, sen enempää oikeastaan miettimättä huomista. Nyt olen kuitenkin pyrkinyt siihen, että tavoittelen asioita tulevaisuudesta, rakennan sinne odotettavia asioita. Elän tavoitteideni toteutumisen eteen, sillä asioiden työstäminen on mukavaa ja vielä mukavampaa on sitten joskus nähdä se lopputulos. Älkääkö käsittäkö väärin, toisaalta elän myös hetkessä, teen juuri niitä asioita, mitkä tekee minut onnelliseksi, mutta myös luoden suunnitelmia ja tavoitteita tulevaa varten.
 Kehonpositiivisuus on paljon ollut viime aikoina esillä mediassa ja otsikoissa.  Olen itsekkin alkanut luottaa siihen ajatukseen, että riitän juuri sellaisena kuin olen – omana ihanana itsenäni. On paljon mukavampi katsella itseään peilistä lempeään äänensävyyn todeten, miten ihanalta kasvoni ja uusi tukkani näyttävätkään, kuin katsoa vain itseäni syyttävin sormin, miten olen lihava, liian isopäinen tms. Miksi haukkuisin itseäni, kun voin paljon paremmin silloin, kun kehun itseäni ja pidän itsestäni ja kropastani hyvää huolta?  Pitää olla kiitollinen siitä, mitä itsellään on. Jos jotain haluat kehittää, lähde ensin siitä lähtökohdasta, että olet s
inut itsesi kanssa – mutta tiedät pystyväsi parempaan ja kehittämään itseäsi nextille levelille!
 Haluan vain siis tällä tekstilläni todeta sen, että hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin olet ja jos todella kaipaat muutosta, tiedosta, että se vie aikaa, eikä maali häämötä kovinkaan lähellä vielä, kun juuri olet aloittanut. Jokainen voi löytää kehittämiskohteita itsestään ja persoonastaan, uskon että suurin osa meistä voi muuttua, jos vain tarpeeksi löytyy tahtotilaa ja motivaatiota asiaan panostamiseen. Tee töitä asioiden ja omien unelmiesi eteen, sillä vain siten voit ne saavuttaa!


Päästä lähtenyt osa irti 😂
 Ajattelin, että tähän loppuun sopisi hieman "pilalle menneitä otoksia" itsestäni. Ensin mietin, että kehtaanko näitä julkaista, mutta sitten ajattelen, että mitä väliä sillä on mitä ihmiset ajattelee. Pitää myös osata nauraa itselleen! 👋
Ihan karsee tekohymy päällä 😁


   
  


maanantai 9. huhtikuuta 2018

Ensiesiintymiseni burleskitapahtumassa


minä esiintymisasussani @ravintola Ilokivi


"Welcome to the teaparty" 😘

Minä, itsevarmempi Johanna 2.0 

Tämä blogipostaus kertoo ajatuksiani, fiiliksiäni ennen ensimmäistä burleskikeikkaa ja sen jälkeen. Omituisten burleskiotusten kerho- tapahtuma järjestettiin ravintola Ilokivessä  lauantaina 7.4.2018.  Tapahtuman tuottamisesta ja meidän ryhmän ideoinnista ja suunnittelusta vastasi aivan ihana Rosetta Sweet 😍







Burleski on jotenkin aina kiehtonut minua ajatuksena. Miten yhteen taiteenlajiin voi sisällyttää niin paljon erilaisia shown elementtejä ja miten voimavaroja antavaa ja itsetuntoa kohottavaa se voi harrastuksena olla. Toki, ensikertalaisena lavalle lauantaina astuessani ja tämän tiedostaneena jo monia kuukausia taaksepäin, on tässä myös jonkinlaista stressinpoikasta ollut liikenteessä. Miten moninainen ja erilainen, mutta kuitenkin ajatukseltaan simppeli ja yksinkertainen burleski voi ollakkaan.
     En osaa tässä vielä sanoa, kirjottaessani tekstin pohjaa esitystä edeltävänä päivänä, onko tämä minun juttu vai ei. Kuitenkin tiedostan sen, että rakastan esiintyä ja tanssia, mitkä olivat suurimmat syyni lähteä tähän touhuun mukaan. Ehkä burleksi sanana on huokutellut minua jo pidemmän aikaa ja workshopissa käytyäni päätin, että tätä pitää kokeilla. Eihän tässä mitään voi menettääkkään. Minusta on erittäin tärkeä korostaa, että burleski EI OLE strippaamista, vaan vaikka esityksissä voi riisumista tapahtuakkin, se on keskittynyt enemmän siihen teaseen, eli kiusoittteluun, eikä itse riisuminen ole niin suuressa osassa esiintymistä, ainakaan sillä tavalla, miten varmasti suurin osa tätäkin tekstiä lukevista miehistä varmasti asian käsittää. Burleski on taiteenlajina paljon muutakin kuin kiusoittelua, se voi parhaimmillaan olla elämää muuttava psyykkinen kokemus, josta voit saada itsellesi uutta näkökulmaa asioihin. Burleskia on vaikea selittää vain yhdellä sanalla, jokainen esiintyjä tuo siihen omanlaista kontekstiä asiaan. Sanoisin kuitenkin, kerran burleskia kahtomassa käyneenä, että kyseessä on megaluokan showtapahtuma, jossa kaikki hyväksytään omana itsenään, yleisölläkin on suuri rooli esityksessä, esitykseen voi kuuluu oikeastaan mitä vaan maan ja taivaan väliltä, tanssia, teatteria, stripteasea (painottaen tease-osuutta), näyttäviä esiintymisasuja; korsetteja, viuhkoja,hanskoja tms., sekä intuitiivinen kokemus esiintymisen perusajatuksesta, eli herättää ajatuksia ihmisessä, voit heittää oman itsesi peliin, näyttää jotain uusia puolia itsestäsi, esitykselläsi saada ihmiset joko nauramaan, itkemään tai pohtimaan elämän syvintä merkitystä. 
     Ja eihän tuo aikaisemmin tanssiesityksiä harjoitelleena, ihan sama juttu ole ollutkaan. Mielestäni burleski vaatii kokonaisvaltaista sitoutumista asiaan ja olisi erittäin hyvä asia ettet olisi peukalo keskellä kämmentä, kun kyseessä on neulan ja langan käyttäminen :D Itse siis henkilökohtaisesti vihaan laittaa lankaa neulan silmään, en tiedä mitään yhtä vaikeita hommaa, mutta asiaa on tässä viime aikoina joutunut tekemäänkin, ja useasti. Löysin myös askartelun puolelta, mitä tosin muutenkin harrastan, inhokkiasiani, tyllikankaan leikkaaminen! Mikään ei ole niin hermoja raastavaa kuin se, ettei tylli vaan voi pysyä paikoillaan, kun otat sakset käteen ja päätät ruveta leikkaamaan. Monesti tässäkin asiasssa olen hermoni menettänyt, jättänyt hameen teon kesken ja vasta, kun olen rauhoittunut, jatkanut sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla eteenpäin hameen tekoa! :D Kuitenkin ihme kyllä, en olisi uskonut tykkääväni niin pikkutarkasta työstä, kuin pienen pienten strassien liimaamisesta alushousuihin, hanskoihin tms.
     Eli kyllä, tein suurimman osan esiintymisasuista itse ja koristelin. Se tästä tekeekin niin monimuotoista ja hienoa, mitä kaikkea burleski pitääkään sisällään esiintymisen taustalla.


Esiintymispäivän aamuna nukuin pitkään prinsessan unta. Olimme sopineet muun porukan kanssa kokoontuvamme yhden maissa erään ryhmän jäsenemme kotiin hieman fiilistelemään, laittamaan peruukkeja kuntoon ja pientä meikkausta jo siinä vaiheessa. Olin (jälleen kerran) menettänyt ompelemisessa hermoni ja pyysin vielä yhtä ryhmäläistämme tekemään viimeistelyjä. Tässä vaiheessa taisin olla jo hieman hermoissani, jonkinlaisessa jännittyneessä tilassa. Yleensä rakastan popittaa kunnon jumputusmusiikkia, mutta nyt huomasin sen vain hermostuttavan minua lisää. Oloni oli kuin ensitreffeille valmistuessa, jännittää, sydän hakkaa kahtasataa, eikä oikein tiedä miten päin olisi. Huomasin kuitenkin raskaamman musiikin rauhoittavan mieltäni kyseisenä päivänä. Olen erittäin onnellinen meidän ryhmän dynamiikasta ja välillämme syntyneistä suhteista. Näiden ihmisten kanssa tuntui niin turvalliselta olla, kaikki ensikertalaisia asialla, mitään tyhmiä kysymyksiä tai toteamuksia ei ollut.
     Paikan päällä ravintola Ilokivessä tuli olla jo hyvin varhain. Tehtiin vielä läpimeno ryhmän kanssa ennen ovien aukeamista yleisölle. Siinä vaiheessa, kun astuimme ensimmäistä kertaa lavalle ja katsomossa ei ollut kuin talon väkeä ja muita esiintyjiä, mieleni rauhoittui todella paljon. Nyt tiesin, mihin oltiin tultu, mitä kohti koko alkuvuosi treenattiin ja harjoiteltiin. Hyvin se menee, uskottelin itselleni. Onneksi sentään ei tarvinnut olla yksin siellä lavalla.
     Kun klo.18.00 ovet avattiin yleisölle, sullouduimme kaikki esiintyjät takahuoneeseen viime hetken valmisteluihin. Onneksi meidän ryhmällä oli mukana tuttu, erittäin taitava meikkaaja, sillä ei minun poropeukaloilla olisi kyllä mitään kunnon lavameikkiä saatu aikaiseksi. Pientä stressiä meinasi pukata, kun aloimme yhdessä laittamaan teippejä tasseleihin, sillä sekin oli uutta ja ihmeellistä. Miten se pitäisi laittaa, jotta se kestää siinä nännin päällä. Mitä jos se putoakin kesken shown ja kaikki näkee mun nännin?! Noh, ei se pudonnut, lujasti piti teippi paikallaan ja AI ETTÄ niiden poisottaminen tuntui!!!
     Olimme peräkkäin oven takana odottamassa, että meidän huudettaisiin sisään lavalle. Viime hetken naaman vääntelyt, syvähengitykset ja olimme jo kävelemässä bäkkäriltä lavalle. Kannoin itseäni ryhdikkäästi paikalle ja itsekkin yllätyin, miten hyvin esitys meni. Turhaan jännitin. Taisin pienesti sekoilla jossain kohtaa koreossa, mutta mitä väliä. Olin kuulemma hanskoja riisuttaessa ihan liekeissä ja siltä olotilani kyllä tuntuikin! Tuntui, että esitys meni ihan liian nopeasti ohi, olisin heti halunnut mennä takaisin lavalle keikkumaan! Sehän tuntui kuin toiselta kodilta! Aivan mahtava fiilis siellä, miten ihanaa, kun yleisökin lähti niin reippaasti mukaan ja hurraamaan! Ai, että sitä euforian tunnetta!! 💓
     Kun sujahdimme takahuoneesta yleisön sekaan esiintymisvaatteissamme, leijuin kuin jossain pilven hattaralla. En hävennyt yhtään, olinhan äsken paljastanut paljonkin itsestäni niin mentaalisesti kuin fyysisestikkin. Loppuillan olin yleisön seassa, esiintymisvaatteissani,hymyilin (en varmaan koskaan ikinä ole niin paljon hymyillyt päivän aikana) ja tunsin, että tämä on se minun juttuni. Rakastan esiintyä, Rakastan kiusoitella, Rakastan tanssia, Rakastan yleisöä, Rakastan Burleskia!
Tämä ei todellakaan jäänyt kertakokeiluksi! Voi miten epävarma olinkaan ennen esiintymistä, onko tämä se mun juttu vai ei. Kyllä minut siellä lavalla vielä nähdään! 😉

Teehutsut promokuva. Kuvaaja: Timo Suutarinen







torstai 8. maaliskuuta 2018

Uuden elämäni ensimmäinen päivä, part. 2

"Ihminen on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen" vai miten se nyt menikään. Minusta tuntuu, etten osaa mennä sitä kultaista keskitietä, vaan se on joko tai. Joko aloitetaan terveellinen elämä täysillä reenaten ja kaikki tieto irti maksitoistoista, lisäravinteista ja superfoodeista. Tai sitten jatketaan sohvaperunana oloa, sipsipussi toisessa ja suklaalevy toisessa kädessä salkkareita kahtellen. Miksi? Mistä se tulee, että minun pitää suoriutua joka asiasta täysillä maaliin tai sitten ei ollenkaan. Miten löytää elämässä balanssi tämän kaiken keskellä?
     Siihen minulla ei ole valmista vastausta, miksi toisena hetkenä tuntuu, että "Jes! Kyllä tämä onnistuu ja hyvin menee" ja joskus taas tuntuu että kaikki seinät kaatuvat päälle. Olenko liian itsekriittinen, kun kaikki menee pieleen ja överiksi, jos satun sortumaan yhden pullapalan syömään? Eihän sen pitäisi mennä niin, tiedän. Mutta mieli on heikko. Uskon kyllä, että mieltä voi tehostaa, ajatussuuntaa muuttaa, mutta tiedostan, ettei se helppoa ole. 
     Miksi haluaisin elämän olevan helppoa, kun tiedän ettei se sitä kuitenkaan tule olemaan? Miksi en lähtisi kivikkoista tietä pitkin tavoittelemaan vuoren huippua, kun tiedän, että siellä on ihan helkkarin hyvät maisemat ja minun hyvä olla? Se, se jos vaatii tahdonvoimaa.
     "Ne tekee töitä sen eteen" " Jos se ois helppoo, kaikki tekis niin". Erillaiset biisit tuovat minulle tahdonvoimaa, sekä myös se, kun nään itsessäni sitä kehitystä. Se vasta motivoikin jatkamaan eteenpäin. Edessäni on korkea muuri, sinne ylös pääseminen ei ole helppoa, mutta kun olet sinne päässyt, vain taivas on rajana, mitä susta voi tulla. Sieltä on helppo lähteä eteenpäin, kun tietää ettei paluuta taaksepäin enää ole, eteenpäin on mukavempi jatkaa.
     

Pohdin tänään myös tavoitteellista elämää, esiintymishalukkuuttani. Mihin olen tässä vuosien varrella kadottanut itseni? Aloin yläasteella kukoistamaan, kun aloitin viikottaisen tanssiharrastuksen ja aloin käydä harrasteteatterin treeneissä. Sain lisää itseluottamusta tuolloin ja hinku esiintymislavoille oli kova. Halusin olla ihmisten edessä, esiintyä, näyttää mihin pystyn. Sitä haluan edelleen. Ehkä näistä ajoista kumpuaa se ajatus, miksi alunperin lähdin burleskiharrastuksen pariin workshoppeihin.

Miksi kidutan itseäni ajatuksilla, että joku toinen on parempi freestyle-tanssija? Miksi annan itseni vaipua itsesääliin, kun mun lantio todellakin pyörii niinku J. Loulla ja osaan ryhmässä vetää freestylea tarvittaessa, jos joku tietty liike tuntuu paremmalta juuri siinä kohdassa, enkä todellakaan häpeä näyttää uutta muuvia kaikille ? 
     Kyllä minä jammailin itsekseni joskus ala-asteikäisenä yksin kotona musiikkin tahtiin, nykyään ihan liian harvoin. Mikä siinä hävettää, kun kukaan ei kuitenkaan näe? "Mutta kun en mie osaa...." Oon aina halunnut tehdä itse koreografiaa, mutta päähäni on junttaantunut ajatus siitä, etten osaa. Miksi en voisi opetella? Mikä minua estää?

"Wish it, Dream it, Do it" Ehkä on korkea aika ruveta tekemään niin, kuin tuo taulukin puhuu minulle tuolta katon rajasta. Nää on ihan oikeasti hyviä nää tekstitaulut. Eteisessä komeilee " Do more of what makes you happy" ja se todellakin on ruvennut arjessani näkymään. Mutta, kyllähän tuolla lukee siis myös "Dance like no one is watching...." 

Ehkä se, mitä yritän tässä nyt sanoa, on se että elä unelmaas, tee just sitä mikä tekee juuri sut onnelliseksi, oli se mitä vaan. Kärrynpyöriä, päällä seisontaa, twerkkausta. Me jokainen ollaan erilaisia ja ihania omina itsenämme. Älä turhaan mieti sitä, mitä muut susta ajattelevat. Jos se tuntuu hyvältä, ni GO FOR IT! 💓