keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Zumba, Zumba toning, Aqua Zumba ja Zumba Gold. Rakkaus, joka auttaa jaksamaan painonpudotusprojektissani!

Zumba. Yksinkertaisesti rakastan. Tämä rakkaussuhteen alku on hieman hämärän peitossa. Vuosi taisi olla 2010 tai 2011. Ensimmäinen kokemus oli todella rakkaan ystävän kanssa kylpylähotelli  Peurungassa. Tämä oli siis ennen Peurungan remonttia ja siinä suuressa kupolissa. Muistan ohjaajan ohjanneen korokkeelta ja isot kajarit hänen ympärillään. Olin hieman hämilläni tunnin aikana, mutta hyvin pääsi rytmeihin ja liikkeisiin mukaan, kun on tuota tanssitaustaa muutenkin ollut itelläni.
     Sitten elämääni astui irc-gallerian ZUMBA- yhteisön kautta zumbatunnit ja -ohjaaja, jonka tunneilla käyn vielä tänä päivänäkin säännöllisesti. Olin tohkeissani, kun huomasin mahdollisuuden lähteä zumbakurssille Jyväskylään. Siitä se miun zumba-hehkutus sitten lähti. Tosiaan, yksi ensimmäisistä ohjaajista, joka sytytti tuon liekin roihumaan sydämessäni oli Riikka Huikkonen. Oli tunnit milloin Hippoksella ja milloin Vaajakoskella, oli tunneille päästävä säällä kuin säällä. Kerran taisin jopa hieman kipeänä tunnille mennä, ja eikös se kuume siitä entisestään noussut. Se ei ollut hyvin viisasta sillä hetkellä, mutta kuten parisuhteen alkuhuumassakin, tulee tehtyä typeryyksiä. Nyt, monen vuoden jälkeen voisin sanoa olevani kuin vakaassa parisuhteessa tämän zumbarakkauteni kanssa.

Riikan liikuntapalveluiden facebook-sivut 


Se tunne, kun voit vain unohtaa kaikki arkiset murheet ja asiat, voit vain keskittyä tanssimaan ja pitämään hauskaa! Asioita ei pidä ottaa liian vakavasti, kuten ei zumbaakaan. Mokailu on sallittua, mikään ei ole kuoleman vakavaa. Pitää osata olla tarpeeksi rento ja vain irrotella.
     Zumba fitness on siis Beto Perezin ( <3 ) kehittämä ryhmäliikuntamuoto, joka perustuu eri tanssityylien sekoitukseen. Zumbatunneilla on aina mukana reggaeton, salsa, merengue ja cumbia esim. salsaa, cumbiaa, reggaetonia, hip hoppia, rumbaa, mamboa, flamencoa ja jopa vatsatanssia! Ja mikä parasta, zumba on intervallityyppistä eli on nopeata menoa ja välillä rauhoitutaan hitaampien biisien tahdissa. Mielestäni et voi perustaa kokonaista mielipidettä zumbasta, jos olet käynyt vain yhden ohjaajan tunnilla. Ohjaajia on monenlaisia ja jokaisella on oma tyyli ohjata. Jostain ohjaajasta sitä vaan tykkää ja toisista ei. Tämän olen todennut pitäessäni listaa eri ohjaajista, joiden tunneilla olen käynyt. Siinä listassa on tällä hetkellä 18nimeä (valitettavasti en ihka ensimmäisen tunnin ohjaajan nimeä enää muista) ja tarkotus olisi vielä saada paljonkin elämän aikana nimiä tuohon listaan.



Lista Zumba-ohjaajista, keiden tunneilla olen käynyt.
Nimet sutattu, joilta en ole kysynyt lupaa.
Arvio tehty siis asteikolla 1-5 tähteä!

Zumbasta on siis kehitetty erillaisia muotoja, otettu käsipainot mukaan, ollaan vedessä yms. Tästä siis otsikkoni, jossa jo kerroinkin kokeilemani eri zumbamuodot. Toning käsipainoilla, Aqua siis vedessä sekä Gold, rauhallisempi versio, esim. vanhuksille, raskaana oleville ym. Onhan noita versiota tullut paljonkin erillaisia, itse olen tässä jo jonkin aikaa halunnut kokeilla Zumba sentaota, jossa siis käytetään tuoleja hyväksi ja on siis enemmän lihaskuntopainotteisempaa, kuten Zumba toningkin.

          Mun toning-sticksit (450g) Näitä saa myös 1,14kg

Ja mikä parasta, zumba ei olisi zumba, ilman tietyn väliajoin järjestettäviä isompia tapahtumia ja zumbamarathoneja! Itselläni on takana Imatralla järjestetty African mix tour (2013), Zumba summer tour 2012 sekä parisen viikkoa sitten Kuopiossa ollut Zumba Fitness Mega Party! Ja nyt, kun kesä tulee on mukavaa taas lähteä ulos jammailemaan, toivottavasti sitäkin saa tarpeeksi tulevan kesän aikana!

Ihka ensimmäinen Zumba-toppini.  



































Tämmöinen peli löytyypi ;)
Sama toppi, mutta takaa.




 Zumba- kassi


toiselta puolelta.









Ja pyydettäköön vielä anteeksi kuvien asettelua, en niin täydellisesti osaa tätä blogia teknisesti vielä
käyttää ! :DD