Joulu - Rauhoittumisen aikaa

Päätin tässä nyt pyhien kunniaksi avata läppärin ja kirjoittaa postausta joulusta, kun se näyttää olevan jostain kumman syystä olla tähän aikaan suosittu puheenaihe 😁 Olen itse moneen vuoteen kaikki joulun pyhät vapailla, tämä on kyllä harvinaista herkkua, että saa koko joulun olla vapailla (koska hoitsun töitä teen). 

     Erillaista tästä joulusta myös tekee sen, ettei tarvitse näin aattona lähteä mihinkään. Tämä joulu vietetään yhdessä mieheni kanssa meidän omassa kodissamme ja kyllähän tässä häärää myös mieheni veli ja äiti. Eikös se joulu olekkin perhejuhlaa? Rauhoittumisen aikaa, vietetään kiireetöntä ja riidatonta aikaa läheisten kanssa.  Meillä on ollut tapana sitten loppiaisen aikoihin käydä minun sukulaisten luona Lappeenrannassa. 

Joulu - Mitä tästä sanasta ihmiselle tulee mieleen? 

Rauhoittuminen, yhdessäolo, hyvää ruokaa, rakkaitten muistaminen,  punaista, sinistä ja hopeaa, iloa, onnea, tontun kurkkivat ikkunoilla, satumaista ja taianomaista, ähky, kaupallisuus, harras tunnelma...

Mitä sinä ajattelet joulusta?

joulun tunnelmaa

Rauhallinen joulu ei ole aina ollut minulle itsestäänselvä asia. Itse asiassa tuntuu, että sen merkitys on tässä lähivuosina enemminkin korostunut, tai toisaalta ollut läsnä pikemmin. Muistan sen seesteisen hetken, kun ensimmäisiä jouluja vietettiin mieheni vanhempien luona, kun illansuussa paketteja avattiin ja radiosta kuului Whamin " Last Christmas" - sekä hetken kuluttua appiukon kanssa laulettiin karaokea ja tanssittiin - Silloin ymmärsin rauhallisen perhejoulun merkityksen. 

 Lapsuuden jouluni vietettiin meidän mökillä Parikkalassa, meidän perhe, isosetä, mummi ja pappa, sellainen kunnon sukujoulu. Sieltäkin on paljon hyviä - ja huonoja muistoja. Muistan mummini tekemät suussasulaavat laatikkoruoat, itsetehdyt karjalanpiirakat ja muut herkut, tietysti leivinuunissa tehtynä. Lapsena odotettiin erittäin paljon joulupukin tuloa klo.16, sillä pukin lähdettyä saatiin vihdoin ja viimein avata lahjamme. Muistan, että joulupukki saapui aina isosetäni kanssa, he taisivat tuntea entuudestaan, kun pukki kutsui Eikkoa hänen tonttuapurikseen 😁 Muistan myös sen, kun mummi halusi aina katsoa joulurauhan julistuksen puolilta päivin - ja totesi tämän jälkeen, että nyt on joulurauha julistettu - riidellä ei saa. Eikä se sitten kyllä koskaan pitänyt paikkaansa...

Haluan tämän blogin kautta muutenkin herättää ihmisissä ajatuksia, toivon hartaasti, että ihmiset jakaisivat mielipiteitään ja keskusteltaisiin asioista. Sitähän varten minä tätä teen, osittain myös omaksi ilokseni, mutta myös siksi, että te lukijat, saisitte ajatuksen aihetta. Sinä, joka tällä hetkellä luet tätä postausta, Oikein hyvää joulua sinulle ja kaikkea ihanaa muutenkin elämääsi! 💓

30 päivän linkkikortti kokeilu - Firman piikkiin!

Sain tässä hiljattain mielenkiintoisen viestin työsähköpostiini. Jyväskylän kaupungin fiksun liikkumisen koordinaattori Kankaisen Kati ilmoitti, että kaupungin työntekijöillä olisi mahdollisuus päästä osallistumaan linkki-kokeiluun, jossa jokainen saisi ilmaiseksi käyttöönsä 30päivän waltti-kortin, jolla pääsisi rajoittamattomasti kulkemaan sekä työ- että vapaa-ajan matkoja oman maksuvyöhykkeensä sisällä.


Mitä maksuvyöhyke tarkoittaa? Jyväskylän seudun joukkoliikenne jakautuu neljään maksyvyöhykkeeseen, joita nimitetään kirjaimilla A,B, C ja D. Kortti voi sisältää näistä alueista niin monta aluetta, kuin asiakas niitä tarvitsee. Luonnollisesti, mitä enemmän vyöhykkeitä, sitä korkeampi hinta. Itse käytin kokeilun aikana korttia, jolle oli ladattu vyöhykkeeet ABC, mikä kattoi siis työmatkani Laukaasta Jyväskylän keskustaan. Tarkemmin vyöhykerajat voit katsoa Linkin sivuilla olevalta kartalta:  MAKSUVYÖHYKKEET .


     Kiinnostuin asiasta heti - ja hain mukaan. Loistava tilaisuus kokeilla käyttää bussia työmatkoihin. Olin vuosia sitten ahkerasti käyttänytkin bussia työmatkoihin, mutta silloisen työpaikan sijaintini vuoksi jouduin hankkimaan oman auton käyttööni. Jonkun verran tosin tarvitsen autoakin töissäni, mutta talon puolesta noita on kyllä joitain aina käytössä. Teen siis lähihoitajan töitä Jyväskylän kaupungin kotihoidossa.
     En pitänyt tarkkaa merkintää siitä, kuinka monena päivänä tuona kyseisenä aikana liikuin bussilla,useasti kuitenkin. Joitakin kertoja tuli myös kotoa lähdettyä salille linkillä - hyvillä mielin jätin auton kotikatokseen. Selvästikkin tuona aikana hyötyliikuntamäärä kasvoi, sen kyllä huomasi yleisesti voinnissa.  Kokeilun aikana olin parina viikonloppuna aamuvuoroissa, tällöin ensimmäiset vuorot lähtevät Laukaan suunnasta vasta yhdeksän aikoihin, joten näinä kertoina jouduin turvautumaan oman auton käyttöön (työvuorot alkoivat jo 6.30).
     Linkki-kokeilun aikana huomasin, miten mukavaa oli istua puolituntia suuntaansa bussissa, sinä aikana kerkesi lukemaan sähkoposteja, kuuntelemaan äänikirjoja ja henkisesti valmistautumaan työpäivään/rentoutua ja unohtaa työasiat mielestä - ja mikä parasta, ei tarvinnut keskittyä ajamiseen ja muuhun liikenteeseen, pystyi luottavaisin mielin jättämään ne asiat ammattikuskin harteille. Kuskeista puheenollen, en kertaakaan törmännyt kärttyisään tai epämiellyttävään kuljettajaan, iso kiitos hyvästä asiakaspalvelusta Jyväskylän liikenteelle! Kuskit olivat kohteliaita ja tervehtivät kaikkia, bussit olivat mielestäni joka kerta ajallaan, eikä mitään ihmeellistä sattunutkaan.  Kaikin puolin siis onnistunut kokeilu!
     Jatkossakaan en siis aio busseja välttää - seuraava ilmaistapahtuma näin joulun alla on 9.12 lauantaina. Ainoastaan, mitä vaaditaan, on se, että sulla pitää olla tonttulakki päässä 😄 Ilmaiset linkkikyydit siis koko lauantain ajan Laukaan, Jyväskylän ja Muuramen alueilla.
   


Kortin heijastinpuolella oli helppo pimeässäkin "huitoa", jotta bussi huomaisi sut.

   

   

Burleskin maailma

Kävin viime lauantain ensimmäistä kertaa eläessäni katsomassa livenä Burleskia Jyväskylän Ilokivessä. Aikaisemmin olin katsonut satunnaisia esityksiä youtubesta, käynyt syventymässä burleskin maailmaan eräänlaisella kurssilla/työpajassa sekä katsotunut tietysti elokuvan Burleski.
     Tiesin, että nykyään burleski on taiteenlajina myös jotain muuta kuin klassinen kiusoitteleva, pääosin jazz- tyyppisestä musiikista koostuva esitys, jossa ilmein sekä elein kiusoittelevan taiteellisesti riisutaan ja paljasta pintaa nähdään, sekä toisaalta myös peitellään sitä esimerkiksi viuhkojen ja tasseleiden avulla.  Glitter Carnival- tapahtuman kokonaisuus ja monipuolisuus kuitenkin yllätti minut totaalisesti. Pohdin illan aikana sitä, miten tässä burleskin maailmassa kaikki hyväksytään omana itsenään, miten taiteilijat hyvin itsevarmoina esiintyvät lavalla ja myös sen, miten eri ikäistä porukkaa yleisön joukossa todellakin oli. Sinä iltana unohdin täysin sen, mitä muut musta ajattelevat ja keskityin vain nauttimaan hyvistä esityksistä. Reippaana tyttönä menin heti aluksi eturiviin istumaan ja sieltähän oli parhaimmat näkymät! Vielä kuitenkin ensikertalaisena burleskiyleisössä, en oikein osannut heittäytyä "katsojan rooliin" niin vahvasti kuin monet tottuneemmat vierustoverini. Kuului hurraa huutoja ja vislauksia sieltä sun täältä, itse tyydyin vain perussuomalaiseen käsillä taputtamiseen ja ilmeillä näyttämään kiinnostuneksi esitystä kohden.
     Minulle burleski on tässä lyhyen ajan sisällä antanut - ja paljon. Olen oppinut itseni hyväksymistä juuri tälläisenä kuin olen, olen kokeillut uusia asioita ja mennyt oman mukavuusalueen ulkopuolelle, josta seurasi se, että siitä tulikin oma mukavuusalueeni. Kurssilla jopa pienistä asioista, kuten improvisaatioharjoituksista ja tasseleiden kokeilemisesta olen saanut hyvin paljon itseluottamusta. Olen oppinut sen, että on monia tapoja ilmaista itseään - jo tanssia sekä teatteria harrastaneena tämä taisikin olla sitten luonteva jatkumo asialle.
     Kuvailisin itse näillä sanoilla burleskia:

• kiusoittelu 
• viihdyttävä kokonaisuus
• itsensä toteuttaminen
• glamour
• syvällisten tarinoiden upottaminen esitykseen

Wikipedian mukaan sana burleski tulee ranskankielen sanasta burlesque, mikä tarkoittaa pilailevaa, liioitellun hullunkurista, irvokasta, parodioivaa, ilveilevää. Mtv:n uutinen viime vuodelta mainitsee alaotsikossaan burleskin olevan kaiken kansan viihdettä. Sitähän se taitaa olla - kaiken kansan viihdettä. Kiusoitteleva ja viihdyttävä kokonaisuus- erilainen ilta niin katsojille kuin esiintyjillekkin.

Ja siksi, että haluan muidenkin löytävän burleskin ihanan maailman, kerron tähän loppuun vielä sen, että seuraava burleski-tapahtuma Jyväskylän Ilokivessä järjestetään 7.4.2018 teemalla Omituisten BURLESKIOTUSTEN kerho ( tapahtuman FB-sivut ) Ja varmasti muuallakin päin Suomea on paljon tapahtumia, ei kun vain yleisön joukkoon nauttimaan tästä mahtavasta viihteen lajista!

Älä välitä siitä, mitä muut susta ajattelevat!

Kehujen kuuleminen joskus hieman nolottaa, mut toisaalta antaa aihetta olla ylpee itestäni. En tiedä, osaanko ottaa kehuja vastaan. Miten niitä tulisi ottaa vastaan edes? Mielestäni suomalaiset kehuvat liian vähän toisiaan. Syyllistyn toisinaan itsekkin tähän, myönnän. Pitäisi antaa enemmän positiivista palautetta. 
     Toinen ääripää meiltä suomalaisilta taitaa onnistua paremmin, nimittäin asioiden arvostelu ja haukkuminen. Siitä on nykyään tehty niin helppoa, nimimerkin takaa netissä, ilman että tiedetään, kuka kommentoija oli. Mielestäni rakentavaa palautetta saa antaa, mutta sekin on mietittävä, että miten. Tietentahtoen toisen haukkuminen/mollaaminen on mielestäni täysin lapsellista puuhaa. Miksi haluaisit pahoittaa toisen mielen? Mitä sinä siitä saat?
     Itse otan helposti itteeni negatiivisista kommenteista ja meen tosi diippeihi svääreihi ja pohdin, et mikä mussa on oikein on vikana ja miksi oon ihan paska yms. Sen kun vielä oppis, että laittais toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ettei kuuntelis ollenkaan ja antais toisten mielipiteiden vaikuttaa.

vuosi 2009  Minä - vielä ihan eri ihmisenä

Niin, oon aina kehunu itteeni siitä, etten välitä toisten ihmisten mielipiteistä, mut sehä on täyttä p***aa! Oon eläny jonkun kuplan sisällä, et oon kuvitellu asian olevan näin ja vasta tässä lähiaikoina, ku on alkanu enemmin työstää omia ajatuksiaan, nii todennu et mähän oon kirjaimellisesti eläny muitten mielipiteistä. Ne on lytistänyä mua alaspäin, johdatellu mua. 
     Oon uskonu niitä puheita ja sitä kautta määritelly itteni. Oon vaan pieni tytön tyllerö Joutsenosta, ei musta voi tulla mitään... Ai ei vai? No ei tietenkään, kun oon antanu noiden toisten ihmisten kommenttien pitää mut tiukasti siinä, missä kuvittelin, että olisi hyvä olla. 
     Mä oon itse tään asian oivaltanut, käyny asioista itseni kanssa vuoropuhelua. Tuntuu, että mun kouluaikoina erilaisuus oli pahe, eikä sitä hyväksytty. Nyt onneksi asiat alkaa olemaan toisin, mediassa puhutaan paljon positiivisesta kehokuvasta, painotetaan mielenasioita ja tuodaan hyviä esikuvia nuorille, kuten uuden ajan fitnessmalli-kilpailu, mikä onkin loistava esimerkki asiasta. Voittajakolmikko on aivan super mahtavia tyyppejä ( mitä mediasta lukenut ja seurannut heidän blogeja, snäppäilyä yms.) Anni Vallius tituleeraa itseään positiivisen kehonkuvan lähettilääksi, Elina Leskinen puhuu avoimesti syömishäiriö kokemuksistaan ja kisan voittaja Meri Turunen taas huokuu jo olemuksellaan positiivisen tasapainoista suhtautumista elämään. 
Isot kiitokset ajatusteni muokkaamisessa parempaan suuntaan menee myös Suomen kovimmalle poptähdelle Antti Tuiskulle. Jokaikisen keikan kohokohtina olleet puheet siitä, että vähät välitä siitä, mitä muut susta ajattelevat, ovat pikkuhiljaa salakavalasti iskoistuneet myös tämä paatuneen teini-iästä asti fanittaneen pikkutytön mieleen.
     Se ei tosiaan auta, jos joku ulkopuolelta käskee sun ajattelevan tietyllä tavalla, sun pitää itse oivaltaa asia ja sitten,vasta sitten oikeassa hetkessä, oikeassa paikassa, nuo Antin sanat tulee sun mielees ja vahvistaa, antaa sulle voimaa viedä sua ja sun unelmias eteenpäin! 

Paras Selfie ikinä! :D

Tässä kuvassa sitä itsevarmuutta jo näkyykin! 

Idols herätti syvällisen keskustelun tarvetta

Miten tietynlaisten ihmisten seura voi tehdäkkään niin paljon hyvää oloa sulle, asioista keskusteleminen samanhenkisten ihmisten kanssa ja positiivisen elämänkuvan omaavien ihmisten pelkkä läsnäolo ja kuunteleminen voi nostaa sun omat fiilikset sellaisiin atmosfääreihin että! Tämäkin tälläkertaa vain tv:n välityksellä! Voin kokemuksen syvällä rintaäänellä samaistua Idols- kokelaiden This is me- vaiheen oman itsensä ja oman kehityshistorian pohdintaan ja kasaamiseen. Sitä alkoi jotenkin näiden jaksojen ansioista itsekkin taas pohtimaan omaa elämäänsä, omia kokemuksia ja mikä on se sun sanoma, mitä sä haluut olemuksellas viestittää muille? Varmasti kaikki olemme samaa mieltä siitä, että menneisyydessä koetut asiat vaikuttavat meidän jokaiseen tämän hetkiseen elämään jollain tavalla. Se, tiedostatko asiaa vai et, riippuu siitä, annatko mielellesi luvan käsitellä ja pohtia menneitä tapahtumia. Joku voisi sanoa, että elän menneessä, kun mietin sekä kirjoitankin näistä asioista paljon, mutta mielestäni juuri menneisyys on tärkein työkalu siihen, että opimme itsestämme jotain ja kehitämme itseämme eteenpäin. Uskon, että kaikella on ollut tarkoituksensa, jos sinulla ei olisi ollut ja tulisi olemaan niitä huonoja hetkiä, mistä saisit perspektiiviä ja ajatusmallia siihen, että voisit oikeasti nauttia hyvistäkin hetkistä tässä elämässä? 

     Tämän viikkoisten idols- jaksojen aiheuttamien ajatusteni voimalla uskon siihen, että meillä kaikilla on elämässä oma paikkansa ja aikansa. Jokaisella meillä on oma juttunsa, itse olen pikkuhiljaa havahtunut siihen, että kaikkien itsesyytösten, huonojen kokemusten ja itkettyjen yöunien takana, mulla on koko ajan ollut vahva halu ja tunne siitä, että haluan olla esillä ja tuoda omaa itseäni ja sanomaani julki. Olen aina tiennyt, että haluan auttaa muita ihmisiä. Nyt olen tajunnut sitten vielä senkin, että miten monilla eri tavoilla sitä voikaan tehdä! Rakastan kirjoittamista ja tanssia, joten toivonkin, että näiden itseilmaisukeinojen kautta voisinkin jokin päivä auttaa ihmisiä, tehden samalla asioita, joita itsekin siis rakastan. Tästä kun saisi vielä kitkettyä itselleni elinkeinon, olisi se ihan supersiistiä! 

     Ei muuta kuin tekemään asioita, mitkä tekee juuri Sinut onnelliseksi! Mikset aloittaisi jo tänään? Heitä turhat luulot ja ennakkoasenteet jorpakkoon ja ala nauttimaan elämästäsi täysillä! Anna palaa! 

Irti menneestä kirjeen avulla

Pari vuotta sitten kokeilin Life Coachingia, kun silloinen Pt:ni sitä opiskeli. Tarkoituksena oli kirjoittaa kirje menneisyydestä ihmiselle, joka vaivaa sinua vielä tänäkin päivänä. Idea oli minusta loistava, sillä vahvinta alaani on nimenomaan tekstiä tuottamalla saada itseni ajattelemaan asioita ja käymään asiota läpi. Jotkut voivat ajatella, että tämän kyseisen kirjeen polttaminen olisi hyvä osa asian hyväksymisprosessia (ja varmasti se joillekkin sopiikin) , mutta itse totesin, että kirjeen ajatusten säilyttäminen ja välillä mieleenpalauttaminen toisi jatkossa uskoa myös siihen, ettei asiat enää ole niin huonosti kuin ne joskus olivat, mitä olen aikaisemmin kokenut ja miten se on minuun vaikuttanut. Joskus on myös helpompi ajatusten hiipiessä mieleen lukea/luettaa teksti toisella, jotta hän ymmärtäisi minua kenties paremmin. 

Ajattelin nyt tämän kirjeen (kirjoitin siis parikin kirjettä, mutta tämän valitsin jaettavaksi) jakaa teidän kanssanne ja mieluusti haluaisin kuulla teidän mielipiteitä ja kommentteja asiasta.

                                                Hei Mervi! (nimi muutettu)

Kirjoitan tässä sinulle asioista, jotka ovat vaivanneet minua ja vaikuttaneet elämääni vielä tänäkin päivänä. Muistatko vielä sen hetken, kun olimme ystäviä? Muistatko ne ajat, kun teimme kaikkea kreisiä, kuten heittelimme pihlajanmarjoja autojen päälle ja pimputtelimme naapureittesi ovikelloja ja juoksitte toiseen rappuun karkuun? Muistatko se tunteen, kun ala-asteikäisinä kaikki oli niin kivaa ja tehtiin paljon asioita yhdessä? Voisin jopa sanoa, että olimme bestiksiä.

     Entä muistatko sen kriittisen hetken ala-asteen viimeisillä luokilla, kun aloimme pikkuhiljaa erkanemaan? Mikä meille tuli? Miksi et halunnut enää olla minun kanssa? Löysit Katjan (nimi muutettu) ja minusta tuntui että hän korvasi minut. Aloitte olemaan kahdestaan, ettekä huolineet minua enää joukkoonne. Voitko kuvitella kuinka pahalta 12-vuotiaasta se tuntui? Miten yhtäkkiä maailma romahti, joku veti maton alta, tosta noin vain? Muistan sen hetken, kun vielä liikuimme kolmestaan ja teimme kaikkea kivaa. Missä vaiheeessa päätitte Katjan kanssa vihata minua niin paljon, että jätitte minut yksin? Miksi? Tuon 12-vuotiaan tytön oli hyvin vaikea ymmärtää asiaa.

     Te kerroitte minulle, ettette voi olla minun ystäviäni, sillä pojat inhoo/vihaa minua enkä ole kiinnostunut muodista. Miten voitte sanoa noin 12-vuotiaalle tytölle, joka vasta yrittää itsekin löytää paikkaansa tässä maailmassa, ja on vielä LAPSI. Ymmärrättekö yhtään, miten se loukkasi minua?

     Yläasteelle siirryttäessä jouduimme/pääsimme samalle luokalle. Jouduin siis koko yläasteen ajan katsomaan vierestä, miten kivaa teillä oli kahdestaan ja löysitte myös uusia ystäviä, mutta minua ette enää huolineet joukkoonne. Miksi?  

     Salaa ihailin teitä, katsoin teitä ylöspäin, mietin miten siistii olis olla teidän kanssanne ja jutella nyt jo Aikuisten asioita keskenämme, olimmmehan me jo ylä-asteella. Mutta ei, olin yksin. Muistan elävästi yläasteen alun, kun olin niin yksinäinen. Saatoin mennä välitunnilla vessaan vain itkemään. Ei tuossa iässä ole helppoa löytää kavereita.  Harmitti ihan älyttömästi, että tuossa vaiheessa ainut kaverini, Tiina (nimi muutettu) oli eri luokalla, eikä häntäkään hirveästi missään näkynyt. Nuo yksinäiset hetket välitunnilla, kun en edes kehdannut näyttäytyä yksin, vietin välillä papan vahtimestarikopissa hänen kanssaan jutellen. Niin selviydyin piinaavista välitunneista. Onneksi kuitenkin jossain vaiheessa löysin Tiinan ystävistä tukea ja iloa itselleni ja heistä tuli myös minun ystäviäni.

     Nykypäivänäkin minun on vaikea luottaa ihmisiin, pelkään että he hylkäävät minut. Ihastuin todella helposti yläasteikäisenä poikiin, mutta teidän sananne raikui korvissa, eikä pojat minusta edes oikeesti silloin tykänneetkään, jälkeenpäin ei myös monet miehetkään, joiden takia sain siipeeni ja pahasti. Vieläkin on vaikea erottaa ihmisistä, välittävätkö he minusta oikeasti vai haluavatko he minun avulla vain saavuttaa jotain ja valehtevat minulle päin naamaa. Vihaan kolme komboja. Nyt aikuisiässäkin olen tutustunut kahteen hyvään ystävään, joiden kanssa minulla on tullut vaikea olla, kun pelkään, että he tekevät samalla tavalla minulle, kuin te teitte Katjan kanssa aikoinaan.

     Tämä kirjeen kirjoitus on osa prosessiani päästä asioissa eteenpäin, en tiedä tulenko koskaan lähettämään tätä sinulle, yritän päästä irti katkeruudestani, mutta tässä vaiheessa en tästä elämänkokemuksestani huomaa olleen mitään hyötyä minulle ja mitä tästä muka olisi voinut oppia? Joskus mietin minkälaista elämäni olisi, jos olisimme vielä ystäviä? Minkälainen olisin tuolloin ihmisenä?

     By the way, jos "pojat" ei kuulemma tykkää musta, niin miten on mahdollista, että olen tällä hetkellä onnellisesti kihloissa ihanan miehen kanssa, joka rakastaa minua omana itsenäni?

Katkeran suloisin terveisin,

Johanna 

Kuntomaailma - Jyväskylän paras kuntokeskus

"Ethän sä tarvii kuntosalia, kun sä tarviit Kuntomaailman" näin viisaasti kertoi minulle mieheni, kun mietittiin mitä palveluita Laukaassa löytyy ja mitä ei...
Ennen ajattelin, että kuntosalibisnes on vain isojen firmojen keskinäistä, "eletään herroiks" kiskurihintaisia tuhannen tusinan samaa paskaa joka laitos, jossa vain coolit, lihaksikkaat varakkaat ihmiset käyvät, kunnes mieleni muuttui. Kuvittelin useita vuosia,  että kuntosali on vain hikisten miesten punttisali, kunnes naisten urheilulaji fitness tuli myös tunnetuksi.
Kerron tässä blogipäivityksessä,  miten omaksui kuntosalin/kuntokeskuksen osaksi omaa elämää ja miten mahtava paikka naisten kuntokeskus Kuntomaailma torikeskuksessa oikeasti on!
Löysin pari vuotta sitten Kuntomaailman ihan vahingossa. Tuolloin sai Nestlen fitness myslipatukka-paketeista ilmaisia kokeilukertoja Les Mills-tunneiile. Lähdin kaverini kanssa kokeilemaan bodypump-tuntia. Tuolloin ei vielä sopparia  syntynyt, kunnes menin jonkin ajan kuluttua avoimien ovien päivään, jossa tuli kokeiltua muitakin kyseisen salin ryhmäliikuntavalikoimasta.
Oliko sitten vastaanoton henkilökunnalta hyvää myyntipuhetta, liekö kiinnostanut tuolloin tarjous 5kk puoleen hintaan, vai kenties se, että ystäväni ohjasi tuolloin (ja ohjaa vielä tänäkin päivänä)  ryhmäliikuntatunteja, vai mikä, mutta päätin ottaa tarjouksen vastaan. Vuodeksi sitoutuminen tietysti pelotti, mutta laskelmieni  mukaan selviytyisin kuukausimaksuista silloisella  opiskelijabudjetillani. Tästä alkoi uusi vaihde elämässäni.
Voin rehellisesti  myöntää ettei minusta vieläkään mitään himobodaajaa ole tullut, mutta siinä Kuntomaailma onkin loistava paikka, että se ottaa kaikenlaiset ihmiset avosylin vastaan ja tuntee aina olevansa tervetullut. Ei tarvitse olla mikään Jutta Gustafberg saatika Jari "Bull" Mentula,  että voisit tuntea kuuluvasti joukkoon.
Kuntomaailma on lämminhenkinen, palvelualttis, kodinomainen sekä monipuolinen erilaisia palveluja ja konsepteja tarjoava yritys,  josta en kyllä hevillä luovu! Aivan mahtavaa, miten paljon on erilaisia ryhmäliikuntatunteja valittavana, erilaisia personal  training-paketteja (kuten pienryhmä pt ja minun ehdoton suosikkini Fustra) sekä kaksi kuntokeskusta samalla hinnalla, ( Naisten kuntomaailma Torikeskuksen 3. kerroksessa sekä ahjokeskuksessa sekä miehille  että naisille)
Suosittelen lämpimästi tulemaan kokeilemaan palveluita!

Inspiroivien ihmisten läsnäolon eufoorinen vaikutus

Olen nyt niin tunteiden vallassa, että en tiedä tuleeko tästä kirjoittamisesta mitään. Tuntuu, että kaikki murheet on menneen talven lumia ja kaikkea ihanaa ja positiivista on edessä päin luvassa. Se on vain asenteesta kiinni, miten asioihin suhtautuu ja oikeiden ihmisten seurassa voi saada sellaisen endorfiinien tunteiden ryöppäyksen, että uskoo itseensä ja kaikki on mahdollista. Olen useiden ihmisten kohdalla todennut sen, että nämä ihmiset inspiroivat ja motivoivat minua jatkamaan eteenpäin. Tiedän, mitä olen ja mitä olen aina halunnut olla ihmisenä, se on vain jotenkin harmaan sään alle jäänyt kytemään, eikä ole saanut sieltä nousta pinnalle. Johtunut kenties omista negatiivisista suhtautumisista asioihin tai sitten ei ollut vielä sen aika, ei ollut vielä minun aika loistaa. Nyt tuntuu, että sen aika on. Olen aina halunnut esiintyä "olla esillä", ihailun kohteena ja sitä vielä tulen tulevaisuudessa monille olemaan. Löydän tieni esiintyä ja tuoda omaa sanomaani julki, että usko itseesi ja tee sitä, mikä tekee juuri sinut onnelliseksi, älä välitä, mitä toiset sinusta ajattelevat. Se on itselläkin ollut välillä (ja tulee vielä olemaankin) vaikeaa, olla ajattelematta sitä, mitä toiset susta ajattelevat. Mutta, se on vain heidän mielipiteensä, EI TOTUUS.
     Edelleenkin, Rakastan kirjoittamista (ja tulen panostamaan tunteideni ilmaisuun tämän blogin välityksellä, Rakastan tanssia ja esiintyä, parhainta on huomata kokeiltuaan jotain uutta tai mentyään oman mukavuusalueen ulkopuolelle, löytäneensä sen oman juttunsa.
     Tulen jatkossa tännekkin päivittelemään uuden sivun kääntämistä elämässäni. Mieluusti otan myös kaikista kirjoituksistani vastaan palautetta ja sitä saa aina antaa!

Antti Tuisku ja minä - Fanittaminen minun näkökulmastani

Elettiin vuotta 2004, olin 13-vuotias nuori naisen alku. Kuudennelta luokalta muistan erittäin selkeästi sen, miten yksin olin. Edellisvuotena kaverini olivat siirtyneet jostain kumman syystä kaveeraamaan muiden kanssa, eikä kukaan halunnut olla minun kanssa tekemisissä. Se tuntui pienestä tytöstä pahalta. Mieti itsekkin, jos sinua ei haluta leikkeihin mukaan, sun kanssa ei haluta viettää vapaa-aikaa. Jossain vaiheessa en vain enää jaksanut kysyä että: "Pääsenkö miekin mukaan?" kun se vastaus oli aina ET.  Aloin viettämään välituntini yksin, istuskelleen, piirtäen hiekkaan ja miettimään asioita. Joskus joku opettaja huomasi asian ja tuli puhumaan minulle, mutta siihen se sitten jäikin. "Mä en kestä kattoo, kun sä yksin vaan mökötät kaikki välitunnit, hommaa ittelles joku kaveri" Helpommin sanottu kuin tehty, olihan kommentin möläyttäjä sitä porukkaa, joka ei minua mukaansa huolinut.

     Jostain kumman syystä olen yrittänyt nuo ajat unohtaa. Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin se ihana tunne, kun lähdimme maaliskuun lopulla leirikouluun, kun pistin korviini juuri syntymäpäivälahjaksi saamani kuulokkeet, kannettavasta cd-soittimesta laitoin soimaan Idols-levyn, josta tietysti toistolla kuunneltiin Antti Tuiskun versiota kasariklassikosta I just died in your arms. Kirpaisee kuitenkin vieläkin ajatella, ettei kukaan luokkatovereistani halunnut istuutua viereeni. 

     Siitä lähti minun Antin fanittaminen. Julisteita löytyi seiniltä, musaa kuunneltiin, se auttoi vaikeina aikoina ja "Vaarallista" - biisiä luukutettiin täysillä, kun oli hyvä olla. Keikkaneitsyyteni menetin vasta 2015 vuoden lopulla, kun kävin Peto on irti- kiertueella Jyväskylän Paviljongissa. Miksi en käynyt keikoilla aikaisemmin? Tähän on varmasti monia syitä, kuten perheeni taloudellinen tilanne ja se, että ei keikkoja pahemmin tainnut olla silloin tuolla Lappeenrannan seudulla. Jossain vaiheessa fanitus vain hiipui, pidin kait sitä lapsellisena ihastuksena. Mutta saahaan aikuisetkin fanittaa, ei se ole iästä kiinni! Sillä eräs ystävänikin tituleeraasia minua hetki sitten "ehdottomasti kovimmaksi Anatude-faniksi" ! Eli Anatudefanitus is back! 💗

     Muistan miten haaveilin nuorempana, että pääsisin jonain päivänä Antin taustatanssijaksi. Olin salaa kotona yksikseni tanssahdellut biisien tahtiin, kunnes yläasteella uskalluin lähtemään tanssitunnille. Siitä lähtikin vuosien itämaisen tanssin harrastus, joka nykypäivänä on siirtynyt kaikenlaisten kokeilujen myötä jumppakeskusten zumba ja less millsin tanssituntien pariin. En sano etteikö se oli huono asia, aina on syytä tanssiin, missä ja milloin vain. Jotenkin vain vielä tuolla selkärangassa kutkuttaisi päästä ihka oikeille tanssitunneille ja esiintymään - Puuttuuko minulta vain se rohkeus siihen? 

     Innolla odotan parin päivän päästä ilmestyvää uutta Anatude-levyä, joka onkin jo varauksessa levykauppa Äxässä... Maanantain ja tiistain välisenä yönä tullut Tragedia-biisi on nyt jo ihan sairaan makee korvamato (OMG!OMG! 😆 ) ja perjantai aamuna ollaan ysiltä tietokoneen ääressä kärkkymässä lippuja Mun on pakko twerkkaa-kiertueelle. 

     

Miten tämä blogi eroaa tuhansista muista blogeista?

Siemailen aamukahviani muumimukista ja pohdin, pitäisikö alkaa taas kirjoittamaan blogia. Edelliset yritykset on jotenkin vain jääneet pariin kirjoitukseen ja asia on ajan mittaan unohtunut. Ehkä se, että olen aktiivisesti alkanut seuraamaan muiden ihmisen blogeja, tai se, että minua on lähiaikoina kehuttu kirjallisesti lahjakkaaksi, on sitten saanut minut uudelleen keskittymään tähänkin hommaan.
     Mielestäni on mahtavaa, että elämme nyt tätä "some kulttuuria", sillä täältä kautta saa paremmin, nopeammin ja kohdennetummin lukijayleisöä tavoitettua. Voit helposti ottaa toisten tekemisistä vinkkejä esim. omiin treeneihisi tai löytää juuri sinua kiinnostavat reseptit omaan arkeesi. Onhan täällä tietysti helpompi nimettömänä puhua mitä sylki suuhun tuo, mutta uskon, että monet ovat saaneet useista ihmisten kirjoittamista blogipäivityksistä ideaa ja ajatusta omaan elämäänkin ja miten sitä voisi muokata vielä parempaan suuntaan. Sillä sitähän tämä loppupeleissä on, ajatusten ja tunteiden vaihtoa puolin ja toisin.
     Mietin pitkään, mistä alkaisin kirjoittamaan, mikä olisi se minun juttu. Perustaisinko uuden blogin, vai jatkaisinko vielä samalla pohjalla? Mimmin elämänmatka kuulosti kuitenkin sopivalta aiheelta alkaa kirjoittamaan, sillä sitä juuri haluankin tuoda julki, omia ajatuksia ja tekemisiäni. En niinkään keskittyen mihinkään tiettyyn aihealueeseen, kuten urheiluun tai ruoanlaittoon, vaan kertoa rehellisesti omista näkemyksistäni, saada keskustelua aikaan ja kuvata omia elämän perusjuttuja. Käydä välillä vähän diipimmissäkin aiheissa (kuten välillä minulla on tapana) ja toisaalta taas palata arkisiin asioihin ja tekemisiin.
     Olen itse kiinnostunut tervellisistä elämäntavoista, miten ja millä tavalla pystymme niihin itse vaikuttamaan, uusien asioiden kokeilemisesta sekä jonkin verran myös (huom. naisnäkökulmasta) autourheilusta ja penkkiurheilusta ylipäätänsä. Tasapainoinen elämä, hyvässä suhteessa kaikkea, siinähän se elämän punainen lanka onkin, kuten myös tämän bloginkin!
Näistä asioista aijon siis jatkossa tulla kirjoittamaan blogiini.

Pikaisiin kuulemisiin!