Kehopositiivisuus - Mitä se minun mielestäni on?

Makaan tällä hetkellä bikineissä rannalla ottamassa aurinkoa. Nautin Suomen kesästä ja siitä, että olen sinut itseni kanssa. En välitä siitä, mitä muut musta ajattelevat, elän omaa elämääni. Miksi minun pitäisi heilauttaa korvaani sille, mitä joku on minusta mieltä? En ole langanlaiha, kiloja on kertynyt vuosien varrella ja vatsakkaroitakin löytyy. Silti makaan täällä tyytyväisenä ihmisten keskellä ja nautin olostani.

Kehonpositiivisuus ei ole minun mielestäni lihavuuden ihannointia, ei todellakaan! Enemminkin ajattelisin sanan kokonaisvaltaisena hyvinvointina! Ole sinut itsesi kanssa, vahva ja sä selviit mistä vaan! Asennetta!

"Älä välitä siitä, mitä muut susta ajattelee"

Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on puhuttanut paljon kehonpositiivisuus ja siitä sainkin inspiraatiota kirjoittaa itse tätä blogipäivitystä. Mielestäni kehonpositiivisuus yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että ajattelet positiivisesti kehostasi, niinkuin meidän jokaisen kuuluisi. Kehosi kertoo eletystä elämästäsi, oli se minkä näköinen ja kokoinen tahansa. Miksi kuluttaisit omaa energiaasi arvostelemalla ja haukkumalla toista? Haluatko tosiaan elää elämääsi negatiivisuuden varjolla? Onko se sen arvoista? Mitä siitä saat itsellesi?

"Sä oot just hyvä tuollaisena kuin oot"

Ennen useastikin vertailin itseäni muihin, miten toisella on littanampi maha kuin minulla, silosemmat posket tai isommat tissit tms. Mitä siitä sain? Vain huonoa oloa, morkkista. Elin jossain oravanpyörässä, vetelin herkkuja kahdella kädellä suuhun, en ajatellut tai oikeastaan ajattelin hyvinkin vääristyneesti. Mitä väliä minulla on, kun ei kukaan tälläisestä läskistä välitä? Mitä sitten vaikka syön itseni niin, että turpoan kuin ilmapallo? Piilouduin usein myös vaatteiden alle, enhän halunnut näyttää ihmisille, että minulla oli jotain ongelmaa. Elin vain, koska oli pakko. Välillä ihan puistattaa, kun muistelen, minkälaisia ajatuksia tuohon aikaan päähäni pinttyikään.

Voin sanoa, etten tuolloin ollut onnellinen. Enkä väitä, etteikö huonoina päivinä ajatukseni palaisi samankaltaisiin soimauksiin itseäni kohtaan, osaan kuitenkin nostaa itseni sieltä nopeastikin ylös, enkä jää enää päiväkausiksi synkistelemään asioiden kanssa. Kukaan meistä ei ole täydellinen, eikä tarvitsekkaan, mutta tiedosta oma arvosi ja omat vahvuutesi, keskity niihin, sillä pääset pitkälle. Nauti siitä, että olet erilainen kuin toiset - se on kultaakin kalliimpaa!

"Hyväksi itsesi sellaisena kuin olet. Sitten, vasta sitten voit alkaa miettimään muutosta"

Itsekkin tiedostan kyllä, että ylipainoni voi pitkällä juoksulla aiheuttaa terveysongelmia, mutta uskon siihen, että jos en hyväksy itseäni tälläisenä kuin olet nyt, niin en voi myöskään muuttua. Olen sinut itseni kanssa nyt, mutta tavoittelen vielä tervellisempää ja monipuolisempaa elämää. Olen kokeillut itseäni ja kehoani vihaavana muutosta, muttei siitä tullut yhtään mitään. Lähtökohdat oli täysin väärät, sillä mieli maassa vastoinkäymiset eivät kasvata kuin asiaan ryhtyessä positiivisella mielellä, ne vain painaa sua lisää alaspäin, kun suhtaudut jo muutenkin valmiiksi asioihin negatiivisesti. 

 Kuitenkin, useat ovat vetäneet "terveys-kortin" tähän kehonpositiivisuus-ajatteluun mukaan, joten avasin tilannettani hieman tässä myös siitä,  vaikka olenkin sitä mieltä, että nämä on kaksi eri asiaa. Tiedän, että olen BMI:n mukaan tällä hetkellä ylipainoinen ja haluan siihen muutosta tulevaisuudessa - MUTTA se ei estä minua olemasta onnellinen tällä hetkellä. 

Tämä maailma kaipaa enemmän positiivisuutta, hyväksyvämpää ilmapiiriä, itsensä ja toisen arvostamista - Mikset aloittaisi jo tänään? Anna itsellesi kehu ja ystävällesi myös - jopa tuntemattomalle ihmiselle. Ja tehdään yhdessä askel kerrallaan tästä paikasta parempi elää! 💓

Itsensä kehittäminen kohti uutta minää?

Tämä blogiteksti käsittelee ajatuksiani siitä, voiko ihminen muuttua, henkisestä kasvusta ja ajattelumaailman kehittymistä.

Olen itse elävä esimerkki siitä, että ihminen voi muuttua, jos vaan haluaa. Siinä menee aikaa, se ei voi tapahtua silmänräpäyksessä, se vaatii aikaa, sitoutumista ja asioiden ajattelemista uudestaan. Joku viisas on joskus sanonut, että asiasta tulee tapa, kun sitä tarpeaksi useasti toistaa. "Kertaus on opintojen äiti", niinhän sitä sanotaan ja uskon vahvasti näin. Eihän sinusta voi tulla maailman kuulua laulajaakaan, jos takana ei ole monia monia laulutreenejä ja keikkoja, asioita jotka ovat valmistaneet sinua tähän hetkeen.

Olen itse varmasti jo monia vuosia halunnut kehittyä ihmisenä, ajattelevana yksilönä, mutta vasta nämä viime vuodet olen tajunnut, että parempaan suuntaan ollaan menossa ja ajatusmaailmani on siinä sivussa muokkaantunut eri suuntaan.

Varmasti monet, jotka tunsivat minut vuosia vuosia sitten, käyttäisivät kuvaillessaan minua tallaisia adjektiiveja; ujo, hiljainen, kenties takertuva?, mukavuudenhaluinen, kenties hieman lapsellinen, naiivikin? Kuitenkin kaveriporukassa se hillitön nauraja ja rohkea ihminen.
 Halusin kehittää itseäni, sillä olin lopen kyllästynyt siihen, että jännitin aivan liikaa uusia tilanteita, uskalsin hädin tuskin puhua mitään, kurkkua aristi ja vain pieni, hento hiljainen ääni pääsi sisältäni.
 Tiedän, etten edelleenkään täytä maailman sosiaalisin ihminen- kriteereitä, mutta olen kuitenkin saanut kuulla ystäviltänikin, miten olen vuosien saatossa muuttunut, tullut rohkeammaksi ja avoimemmaksi. Enhän esimerkiksi n. 9 vuotta sitten olisi itsekkään uskonut, että tässä nykyhetkessä kipuan burleski-lavalle ja nautin siitä täysin rinnoin. Puhun avoimesti asioista tärkeiden ihmisten kanssa ja kehitän itseäni eteenpäin. Pohdin asioita ja niiden merkityksiä syvällisesti ja saan jonkinlaista tyydytystä suhteista, joissa voin olla avoin, asioita analysoiva oma itseni.
 Muutos lähtee sinusta itsestäni, juuri niinä hetkinä, kun olet siihen henkisesti valmis. Toki ulkopuoliset avut, kavereiden neuvot, valtamediat tms. vaikuttavat asiaan, mutta vain sinä itse olet vastuussa siitä, mitä haluat ja miksi haluat kehittyä.
 Ennen elin vain päivä kerrallaan, sen enempää oikeastaan miettimättä huomista. Nyt olen kuitenkin pyrkinyt siihen, että tavoittelen asioita tulevaisuudesta, rakennan sinne odotettavia asioita. Elän tavoitteideni toteutumisen eteen, sillä asioiden työstäminen on mukavaa ja vielä mukavampaa on sitten joskus nähdä se lopputulos. Älkääkö käsittäkö väärin, toisaalta elän myös hetkessä, teen juuri niitä asioita, mitkä tekee minut onnelliseksi, mutta myös luoden suunnitelmia ja tavoitteita tulevaa varten.
 Kehonpositiivisuus on paljon ollut viime aikoina esillä mediassa ja otsikoissa.  Olen itsekkin alkanut luottaa siihen ajatukseen, että riitän juuri sellaisena kuin olen – omana ihanana itsenäni. On paljon mukavampi katsella itseään peilistä lempeään äänensävyyn todeten, miten ihanalta kasvoni ja uusi tukkani näyttävätkään, kuin katsoa vain itseäni syyttävin sormin, miten olen lihava, liian isopäinen tms. Miksi haukkuisin itseäni, kun voin paljon paremmin silloin, kun kehun itseäni ja pidän itsestäni ja kropastani hyvää huolta?  Pitää olla kiitollinen siitä, mitä itsellään on. Jos jotain haluat kehittää, lähde ensin siitä lähtökohdasta, että olet sinut itsesi kanssa – mutta tiedät pystyväsi parempaan ja kehittämään itseäsi nextille levelille!
 Haluan vain siis tällä tekstilläni todeta sen, että hyväksy itsesi juuri sellaisena kuin olet ja jos todella kaipaat muutosta, tiedosta, että se vie aikaa, eikä maali häämötä kovinkaan lähellä vielä, kun juuri olet aloittanut. Jokainen voi löytää kehittämiskohteita itsestään ja persoonastaan, uskon että suurin osa meistä voi muuttua, jos vain tarpeeksi löytyy tahtotilaa ja motivaatiota asiaan panostamiseen. Tee töitä asioiden ja omien unelmiesi eteen, sillä vain siten voit ne saavuttaa!

Päästä lähtenyt osa irti 😂

 Ajattelin, että tähän loppuun sopisi hieman "pilalle menneitä otoksia" itsestäni. Ensin mietin, että kehtaanko näitä julkaista, mutta sitten ajattelen, että mitä väliä sillä on mitä ihmiset ajattelee. Pitää myös osata nauraa itselleen! 👋

Ihan karsee tekohymy päällä 😁

     

Ensiesiintymiseni burleskitapahtumassa

minä esiintymisasussani @ravintola Ilokivi

"Welcome to the teaparty" 😘

Minä, itsevarmempi Johanna 2.0 

Tämä blogipostaus kertoo ajatuksiani, fiiliksiäni ennen ensimmäistä burleskikeikkaa ja sen jälkeen. Omituisten burleskiotusten kerho- tapahtuma järjestettiin ravintola Ilokivessä  lauantaina 7.4.2018.  Tapahtuman tuottamisesta ja meidän ryhmän ideoinnista ja suunnittelusta vastasi aivan ihana Rosetta Sweet 😍

Burleski on jotenkin aina kiehtonut minua ajatuksena. Miten yhteen taiteenlajiin voi sisällyttää niin paljon erilaisia shown elementtejä ja miten voimavaroja antavaa ja itsetuntoa kohottavaa se voi harrastuksena olla. Toki, ensikertalaisena lavalle lauantaina astuessani ja tämän tiedostaneena jo monia kuukausia taaksepäin, on tässä myös jonkinlaista stressinpoikasta ollut liikenteessä. Miten moninainen ja erilainen, mutta kuitenkin ajatukseltaan simppeli ja yksinkertainen burleski voi ollakkaan.

     En osaa tässä vielä sanoa, kirjottaessani tekstin pohjaa esitystä edeltävänä päivänä, onko tämä minun juttu vai ei. Kuitenkin tiedostan sen, että rakastan esiintyä ja tanssia, mitkä olivat suurimmat syyni lähteä tähän touhuun mukaan. Ehkä burleksi sanana on huokutellut minua jo pidemmän aikaa ja workshopissa käytyäni päätin, että tätä pitää kokeilla. Eihän tässä mitään voi menettääkkään. Minusta on erittäin tärkeä korostaa, että burleski EI OLE strippaamista, vaan vaikka esityksissä voi riisumista tapahtuakkin, se on keskittynyt enemmän siihen teaseen, eli kiusoittteluun, eikä itse riisuminen ole niin suuressa osassa esiintymistä, ainakaan sillä tavalla, miten varmasti suurin osa tätäkin tekstiä lukevista miehistä varmasti asian käsittää. Burleski on taiteenlajina paljon muutakin kuin kiusoittelua, se voi parhaimmillaan olla elämää muuttava psyykkinen kokemus, josta voit saada itsellesi uutta näkökulmaa asioihin. Burleskia on vaikea selittää vain yhdellä sanalla, jokainen esiintyjä tuo siihen omanlaista kontekstiä asiaan. Sanoisin kuitenkin, kerran burleskia kahtomassa käyneenä, että kyseessä on megaluokan showtapahtuma, jossa kaikki hyväksytään omana itsenään, yleisölläkin on suuri rooli esityksessä, esitykseen voi kuuluu oikeastaan mitä vaan maan ja taivaan väliltä, tanssia, teatteria, stripteasea (painottaen tease-osuutta), näyttäviä esiintymisasuja; korsetteja, viuhkoja,hanskoja tms., sekä intuitiivinen kokemus esiintymisen perusajatuksesta, eli herättää ajatuksia ihmisessä, voit heittää oman itsesi peliin, näyttää jotain uusia puolia itsestäsi, esitykselläsi saada ihmiset joko nauramaan, itkemään tai pohtimaan elämän syvintä merkitystä. 

     Ja eihän tuo aikaisemmin tanssiesityksiä harjoitelleena, ihan sama juttu ole ollutkaan. Mielestäni burleski vaatii kokonaisvaltaista sitoutumista asiaan ja olisi erittäin hyvä asia ettet olisi peukalo keskellä kämmentä, kun kyseessä on neulan ja langan käyttäminen :D Itse siis henkilökohtaisesti vihaan laittaa lankaa neulan silmään, en tiedä mitään yhtä vaikeita hommaa, mutta asiaa on tässä viime aikoina joutunut tekemäänkin, ja useasti. Löysin myös askartelun puolelta, mitä tosin muutenkin harrastan, inhokkiasiani, tyllikankaan leikkaaminen! Mikään ei ole niin hermoja raastavaa kuin se, ettei tylli vaan voi pysyä paikoillaan, kun otat sakset käteen ja päätät ruveta leikkaamaan. Monesti tässäkin asiasssa olen hermoni menettänyt, jättänyt hameen teon kesken ja vasta, kun olen rauhoittunut, jatkanut sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla eteenpäin hameen tekoa! :D Kuitenkin ihme kyllä, en olisi uskonut tykkääväni niin pikkutarkasta työstä, kuin pienen pienten strassien liimaamisesta alushousuihin, hanskoihin tms.
     Eli kyllä, tein suurimman osan esiintymisasuista itse ja koristelin. Se tästä tekeekin niin monimuotoista ja hienoa, mitä kaikkea burleski pitääkään sisällään esiintymisen taustalla.


Esiintymispäivän aamuna nukuin pitkään prinsessan unta. Olimme sopineet muun porukan kanssa kokoontuvamme yhden maissa erään ryhmän jäsenemme kotiin hieman fiilistelemään, laittamaan peruukkeja kuntoon ja pientä meikkausta jo siinä vaiheessa. Olin (jälleen kerran) menettänyt ompelemisessa hermoni ja pyysin vielä yhtä ryhmäläistämme tekemään viimeistelyjä. Tässä vaiheessa taisin olla jo hieman hermoissani, jonkinlaisessa jännittyneessä tilassa. Yleensä rakastan popittaa kunnon jumputusmusiikkia, mutta nyt huomasin sen vain hermostuttavan minua lisää. Oloni oli kuin ensitreffeille valmistuessa, jännittää, sydän hakkaa kahtasataa, eikä oikein tiedä miten päin olisi. Huomasin kuitenkin raskaamman musiikin rauhoittavan mieltäni kyseisenä päivänä. Olen erittäin onnellinen meidän ryhmän dynamiikasta ja välillämme syntyneistä suhteista. Näiden ihmisten kanssa tuntui niin turvalliselta olla, kaikki ensikertalaisia asialla, mitään tyhmiä kysymyksiä tai toteamuksia ei ollut.
     Paikan päällä ravintola Ilokivessä tuli olla jo hyvin varhain. Tehtiin vielä läpimeno ryhmän kanssa ennen ovien aukeamista yleisölle. Siinä vaiheessa, kun astuimme ensimmäistä kertaa lavalle ja katsomossa ei ollut kuin talon väkeä ja muita esiintyjiä, mieleni rauhoittui todella paljon. Nyt tiesin, mihin oltiin tultu, mitä kohti koko alkuvuosi treenattiin ja harjoiteltiin. Hyvin se menee, uskottelin itselleni. Onneksi sentään ei tarvinnut olla yksin siellä lavalla.
     Kun klo.18.00 ovet avattiin yleisölle, sullouduimme kaikki esiintyjät takahuoneeseen viime hetken valmisteluihin. Onneksi meidän ryhmällä oli mukana tuttu, erittäin taitava meikkaaja, sillä ei minun poropeukaloilla olisi kyllä mitään kunnon lavameikkiä saatu aikaiseksi. Pientä stressiä meinasi pukata, kun aloimme yhdessä laittamaan teippejä tasseleihin, sillä sekin oli uutta ja ihmeellistä. Miten se pitäisi laittaa, jotta se kestää siinä nännin päällä. Mitä jos se putoakin kesken shown ja kaikki näkee mun nännin?! Noh, ei se pudonnut, lujasti piti teippi paikallaan ja AI ETTÄ niiden poisottaminen tuntui!!!
     Olimme peräkkäin oven takana odottamassa, että meidän huudettaisiin sisään lavalle. Viime hetken naaman vääntelyt, syvähengitykset ja olimme jo kävelemässä bäkkäriltä lavalle. Kannoin itseäni ryhdikkäästi paikalle ja itsekkin yllätyin, miten hyvin esitys meni. Turhaan jännitin. Taisin pienesti sekoilla jossain kohtaa koreossa, mutta mitä väliä. Olin kuulemma hanskoja riisuttaessa ihan liekeissä ja siltä olotilani kyllä tuntuikin! Tuntui, että esitys meni ihan liian nopeasti ohi, olisin heti halunnut mennä takaisin lavalle keikkumaan! Sehän tuntui kuin toiselta kodilta! Aivan mahtava fiilis siellä, miten ihanaa, kun yleisökin lähti niin reippaasti mukaan ja hurraamaan! Ai, että sitä euforian tunnetta!! 💓
     Kun sujahdimme takahuoneesta yleisön sekaan esiintymisvaatteissamme, leijuin kuin jossain pilven hattaralla. En hävennyt yhtään, olinhan äsken paljastanut paljonkin itsestäni niin mentaalisesti kuin fyysisestikkin. Loppuillan olin yleisön seassa, esiintymisvaatteissani,hymyilin (en varmaan koskaan ikinä ole niin paljon hymyillyt päivän aikana) ja tunsin, että tämä on se minun juttuni. Rakastan esiintyä, Rakastan kiusoitella, Rakastan tanssia, Rakastan yleisöä, Rakastan Burleskia!
Tämä ei todellakaan jäänyt kertakokeiluksi! Voi miten epävarma olinkaan ennen esiintymistä, onko tämä se mun juttu vai ei. Kyllä minut siellä lavalla vielä nähdään! 😉

Teehutsut promokuva. Kuvaaja: Timo Suutarinen

Uuden elämäni ensimmäinen päivä, part. 2

"Ihminen on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen" vai miten se nyt menikään. Minusta tuntuu, etten osaa mennä sitä kultaista keskitietä, vaan se on joko tai. Joko aloitetaan terveellinen elämä täysillä reenaten ja kaikki tieto irti maksitoistoista, lisäravinteista ja superfoodeista. Tai sitten jatketaan sohvaperunana oloa, sipsipussi toisessa ja suklaalevy toisessa kädessä salkkareita kahtellen. Miksi? Mistä se tulee, että minun pitää suoriutua joka asiasta täysillä maaliin tai sitten ei ollenkaan. Miten löytää elämässä balanssi tämän kaiken keskellä?

     Siihen minulla ei ole valmista vastausta, miksi toisena hetkenä tuntuu, että "Jes! Kyllä tämä onnistuu ja hyvin menee" ja joskus taas tuntuu että kaikki seinät kaatuvat päälle. Olenko liian itsekriittinen, kun kaikki menee pieleen ja överiksi, jos satun sortumaan yhden pullapalan syömään? Eihän sen pitäisi mennä niin, tiedän. Mutta mieli on heikko. Uskon kyllä, että mieltä voi tehostaa, ajatussuuntaa muuttaa, mutta tiedostan, ettei se helppoa ole. 

     Miksi haluaisin elämän olevan helppoa, kun tiedän ettei se sitä kuitenkaan tule olemaan? Miksi en lähtisi kivikkoista tietä pitkin tavoittelemaan vuoren huippua, kun tiedän, että siellä on ihan helkkarin hyvät maisemat ja minun hyvä olla? Se, se jos vaatii tahdonvoimaa.

     "Ne tekee töitä sen eteen" " Jos se ois helppoo, kaikki tekis niin". Erillaiset biisit tuovat minulle tahdonvoimaa, sekä myös se, kun nään itsessäni sitä kehitystä. Se vasta motivoikin jatkamaan eteenpäin. Edessäni on korkea muuri, sinne ylös pääseminen ei ole helppoa, mutta kun olet sinne päässyt, vain taivas on rajana, mitä susta voi tulla. Sieltä on helppo lähteä eteenpäin, kun tietää ettei paluuta taaksepäin enää ole, eteenpäin on mukavempi jatkaa.

     

Pohdin tänään myös tavoitteellista elämää, esiintymishalukkuuttani. Mihin olen tässä vuosien varrella kadottanut itseni? Aloin yläasteella kukoistamaan, kun aloitin viikottaisen tanssiharrastuksen ja aloin käydä harrasteteatterin treeneissä. Sain lisää itseluottamusta tuolloin ja hinku esiintymislavoille oli kova. Halusin olla ihmisten edessä, esiintyä, näyttää mihin pystyn. Sitä haluan edelleen. Ehkä näistä ajoista kumpuaa se ajatus, miksi alunperin lähdin burleskiharrastuksen pariin workshoppeihin.

Miksi kidutan itseäni ajatuksilla, että joku toinen on parempi freestyle-tanssija? Miksi annan itseni vaipua itsesääliin, kun mun lantio todellakin pyörii niinku J. Loulla ja osaan ryhmässä vetää freestylea tarvittaessa, jos joku tietty liike tuntuu paremmalta juuri siinä kohdassa, enkä todellakaan häpeä näyttää uutta muuvia kaikille ? 

     Kyllä minä jammailin itsekseni joskus ala-asteikäisenä yksin kotona musiikkin tahtiin, nykyään ihan liian harvoin. Mikä siinä hävettää, kun kukaan ei kuitenkaan näe? "Mutta kun en mie osaa...." Oon aina halunnut tehdä itse koreografiaa, mutta päähäni on junttaantunut ajatus siitä, etten osaa. Miksi en voisi opetella? Mikä minua estää?

"Wish it, Dream it, Do it" Ehkä on korkea aika ruveta tekemään niin, kuin tuo taulukin puhuu minulle tuolta katon rajasta. Nää on ihan oikeasti hyviä nää tekstitaulut. Eteisessä komeilee " Do more of what makes you happy" ja se todellakin on ruvennut arjessani näkymään. Mutta, kyllähän tuolla lukee siis myös "Dance like no one is watching...." 

Ehkä se, mitä yritän tässä nyt sanoa, on se että elä unelmaas, tee just sitä mikä tekee juuri sut onnelliseksi, oli se mitä vaan. Kärrynpyöriä, päällä seisontaa, twerkkausta. Me jokainen ollaan erilaisia ja ihania omina itsenämme. Älä turhaan mieti sitä, mitä muut susta ajattelevat. Jos se tuntuu hyvältä, ni GO FOR IT! 💓

Uuden elämäni ensimmäinen päivä

Olen pitkään ollut jonkinlaisen kuplan sisällä, kahtellut, pohtinut asioita, miettien kuitenkin, tuleeko minusta mitään? Miten voisin kehittyä ihmisenä eteenpäin? Minussa on edelleen asioita, joista en niin tykkää tai haluaisin kehittää paremmaksi, varmasti niitä meillä kaikilla joskus on. Tärkeimpänä pidän tällä hetkellä sitä, että olen rikkonut rohkeasti tuon kuplan, ottanut apua vastaan ja päättänyt tälläisellä karjalaisella sisussa, että perkele nyt tää tyttö tulee onnistumaan!
     Elämässä täytyy olla erilaisia tavoitteita, jotta se tekee siitä mielenkiintoista. Kirjoitathan sinäkin kalenteriin menosi ensi viikolle tai kenties suunnittelet ensi viikon treenejä? Sulla on mielessä, että haluat tehdä nämä asiat siksi, että sillä on joku tarkoitus. Lähdet kaverin kanssa sovituille tapaamisille kahvilaan, sillä ette ole nähneet pitkään aikaan ja haluatte vaihtaa kuulumisia. Suunnittelet treeniohjelmaa, sillä haluat kehittyä ja toivot treeneiltäsi tiettyä intensiteettiä, tulosta? Haluat asioita, unelmoit asioista, vain taivas on rajana sillä, mitä haluat tässä elämässä tehdä. Mulla on pitkään esimerkiksi ollut tarve purkaa ajatuksiani ja mietteitäni tekstin muotoon, kirjoitellen nuorempana useampia päiväkirjoja täyteen ja saanut asiasta jonkilaista tyydytystä. Nyt kirjoitan sitten säännöllisen epäsäännöllisesti mentaaliasioihin painottuvaa blogia, sekä vähät välitän siitä, lukeeko tätä kukaan koskaan, sillä saan itse niin paljon siitä, että saan ajatukseni purettua sanoiksi. Onhan se tietysti mukavaa ja lämmittää sydäntä, että joku siellä jossain päin maailmaa lukee tätä ja saa itsekkin siitä jotain ajatusta itselleen.
     Muistan, kun noin vuosi sitten kävin yhdessä mieheni kanssa Jutta Gustafbergin ja Bull Mentulan luennolla Kuopiossa, miten Jutta puhui siitä, että miten mielen asiat tulevat olemaan varmasti tulevaisuudessa "muodissa" ja fitness-hömpötys jää vähemmälle. Kehonpositiivisuus kunniaan! Muistan, että silloin olin vielä matkalla itseni kanssa tähän, mitä olen nyt. Olin tuolloin Fitfarmin Superdieetillä ja päässä pyöri vain " kiloja on saatava pois, kehoa on muokattava, painon on tultava mahdollisimman paljon alas".
     Jossain vaiheessa matkaa vain päätin, että minun on saatava päänuppini edes jonkinlaiseen kuosiin, ennenkuin pystyn edes ajattelemaankaan 100% treenausta, kehonmuokkausta ja sitä painonpudotusta. Sillä, jos sun pää ei oo siinä mukana, niin siitä ei silloin tule yhtään mitään. Voit tietty pudottaa painoa määrän X verran tuossa kuudenkin viikon ohjelmassa, mutta ne tulee kyllä varmasti takaisin ellei jopa kaksinkertaisena, jos et ole valmis pysyvään muutokseen ja itsesi kehittämiseen parempaan suuntaan.
     Oikeastaan vasta tänään keskustellessani erään tuttavan kanssa näistä asioista, tajusin, että nyt olen valmis. Tiedän, että pääkopassani on ja tulee olemaan asioita/mieleyhtymiä, joita minun pitää tulevaisuudessakin työstää. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että nyt on aika panostaa treeneihin ja ruokavalioon. Olen useasti pohtinut niin oman pään sisällä kuin täällä blogissakin itsetuntoani, itsetuntemustani, miten näen itseni ja missä haluan nähdä itseni vuosien päästä. Olen tosissani alkanut hyväksymään itseni juuri sellaisena kuin olen, rakastamaan itseäni virheistäni huolimatta, sillä tiedän, että aina voi kehittyä - Ja miten paljon sitä kehitystä onkin tapahtunut tässä vuosien ajan, eritoten viime vuoden aikana noissa mentaaliasioissa.

 "Mul on jenkkakahvat

Mul on eri pari tissit

Mä on nolla tosi ruma

Lihakseton keppi

Mä oon läski

Mul on iso maha

Lopeta jo

Hei ho paita pois"

Antti Tuisku-Hei ho paita pois

Tämän biisin kuultuani ekan kerran livenä Jyväskylän paviljongissa 2015 vuoden lopulla, olin ihan ällikällä lyöty. Miten joku voikaan kirjoittaa, saatika laulaa tuollaista tekstiä? Aivan mahtavaa itseluottamusta Tuiskulla kyllä. Ën silloin vähän yli kaksi vuotta sitten voinut uskoakkaan, että tulisi joraamaan tässä ja nyt, tätä biisiä ERITTÄIN ITSEVARMANA ITSESTÄNI!

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin- pienin välitavoittein - kohti parempaa minää myös fyysisesti! Tervetuloa mukavuusalueelta poistumiset, uudet mukavuusalueet, hikeä, voimaa ja raakaa työtä! Tää likka on valmis näyttämään, että poweria löytyy kuin miehiltä konsanaan!

Ja jos ei nyt unohdeta tyystin sitä, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, aijon siis jatkossa panostaa tässä blogissa edelleenkin noihin mentaalipuolen asioihin, vaikka joskus jotain treenipostauksia ja muuta erilaistakin on luvassa! 😁

minä - ilman meikkiä ja ilman filtteriä! :D

     

   

Superin työtaistelut - Herättäisikö tämä jo päättäjät?

Superin työtaistelut alkoivat 6.2 klo.7.00 Ylitöitä ei tehdä, eikä vaihdeta vuoroja. Jokainen saapuu työpaikalle tasan klo.7 ja lähtee tasan silloin kun työvuorotaulukkoon merkattu työvuoro päättyy. Tämähän kuulostaa varmasti monen esim. toimistotyöläisen korvaan ihan normaalilta. Meillä se ei ole ollut pitkään aikaan normaalia. Itse puhun omasta kokemuksestani niistä työolosuhteista, joita olen itse töissäni huomannut kotihoidossa, en siis ota yleisesti kantaa tällä kirjoituksella muihin hoitoalan hommiin, vaan kerron vain oman näkemykseni asiasta.
     Kuulin eilen, että jossain päin sosiaalista mediaa meitä hoitajia syytetään ahneiksi. Emme onneksi ole yksinäisinä ihmisinä tässä takana, vaan liitto on meidän puolellamme. Tämän kyseisen työtaistelun aiheutti siis se, että liitot eivät päässee sopimukseen kunta-alan kanssa, eivätkä näin olleen saaneet meille uutta sopimusta aikaiseksi. Super on kovasti markkinoinut lomarahaleikkauksien kompensoimisesta, sillä ilmeisesti talous on nyt lähtenyt kasvuun ja siihen olisi puheenjohtajan mielestä varaa? Tähän asiaan en ota liemin tässä nyt kantaa, kun en ole perehtynyt maamme taloudelliseen tilanteeseen, mutta sanon vain sen, että, ne lomarahat on ollut todella tärkeässä osassa perheiden taloudellista turvaa, kun peruspalkkakin on niin pieni.
     Miksi meidän hoitajien, jotka olemme päivittäin tekemisissä elämän ja kuoleman kanssa, joutuisimme tyytymään pieneen palkkaan? Miksi mieheni ajaessa rekkaa öisin, saa parempaa palkkaa kuin minä, joka mahdollistan ikä ihmisten kotona asumisen turvallisuuden? Ymmärrän, että rekkakuskit tekevät fyysistä ja yötyötä ja että siitä pitääkin saada asiaankuuluvaa liksaa, mutta vertailun vuoksi, jos käytän työssäni omaa ammattitaitoani ja huomaan kotikäynnillä aivoinfartin ensioireita ja asiakas minun ripeän toiminnan vuoksi pääsee ajoissa hoitoon ja selviytyy, miksi saan siitä vähemmän tuntiliksaa kuin rekkaa työksi ajava mieheni?  Ei mene kaikki nallekarkit nyt tasan.

Jos en noudata nyt työtaisteluissa liiton antamia ohjeita, olen rankkuri ja minua voidaan asiasta rankaista. Jos en suostu esimiehen pyyntöön jäämään tuplaan, kun illasta puuttuu tekijä, muiden jaksaminen on kortilla. Nyt hei haloo kaikki hoitajat, me ollaan oltu tähän asti aivan liian tunnollisia ja menty oman jaksamisen äärirajoilla, asioille on tultava muutos. Mitä sitten, jos iltavuorosta puuttuu tekijä ja itse olet aamuvuorossa ollut? Ei se ole sinun vastuulla, VAAN esimiehen. Tässä hullunmylläkässä sinun, juuri sinun hoitajakollega, täytyy pitää oma päänuppisi ja oma mielenterveytesi kasassa ja ajatella omaa hyvinvointia. Sillä kyllä se loppupeleissä heijastuu myös siihen työyhteisön hyvinvointiin, sairaspoissaoloihin jne. 

Viime aikoina Keskisuomalainen on myös paljon uutisoinut hoitajien riittämättömyydestä kotihoidossa, uuden toiminnanohjausjärjestelmän puutteista ja työntekijöiden jaksamisesta. Mielestäni on erittäin tärkeää, että asiat tuodaan julki ja keskustellaan, sillä itse pidän todella työstäni kotihoidon kentällä, kunhan vain resurssipuitteet antaisivat meidän paneutua asiakkaisiin, heidän tarpeisiin ja unohtamatta heidän sosiaalista hyvinvointia, olen aina ollut sitä mieltä, että esimerkiksi yhdessä pienen kävelylenkin tekeminen iäkkään ihmisen kanssa tuo hänelle paljon voimavaroja päivittäiseen jaksamiseen.

Mielestäni asioista saa keskustella, olen tässä postauksessani tuonut esille yleisesti hoitoalaan liittyviä ongelmia ja jo julkisuudessa olleita asioita ja mielipiteideni kanssa seison sanojeni takana. En ole myöskään tällä kirjoituksella rikkonut salassapitovelvollisuutta, vaan lähinnä käsitellyt työhyvinvointiin ja työtaisteluihin liittyvistä asioista rakentavalla ajatuksella, palautetta saa aina antaa, asioista pitää keskustella ja tehdä ne näkeväksi, vain niin voimme itse vaikuttaa työhömme työntekijöinä. 

Lopuksi, jaksamista meille kaikille hoitajille. Sitä tässä työssä tarvitaan, vedetään yhtä köyttä eteenpäin ja pidetään toisistamme huolta! Yhdessä olemme enemmän kuin yksin!

Työstressiä ja elämänhallintaa...

                     


                            "Sä oot Johanna liian kiltti"
                            "Sun pitää opetella sanomaan EI"
                             "Sä  et oo korvaamaton"
                             "Sä oot Johanna liian tunnollinen"



Näitä tälläisiä kommentteja olen työkavereiltani saanut tässä parin vuoden sisällä. Aina, kun jollakin oli ongelmaa tulostimen, puhelimen tai auton kanssa, minä olin heti paikalla auttamassa. Tekniikan ihmelapsi, jonka kotona ei edes ollut internet-yhteydellistä tietokonetta, ensimmäisen älypuhelimen ja ajokortinkin vasta hiljattain aikuisiällä hankkinut.
     Milloin apua tai mielipidettä pyydettiin työn kirjoitusasussa, milloin tulostimen värikasetin vaihdossa, olin reippaana paikalla auttamassa. Eikä siinä mitään, olen luonteeltani sellainen ihminen, joka helposti auttaa muita. Yksi elämänmottoni voisikin olla kliseinen sanonta: " Tee muille, niinkuin haluisit itsellesi tehtävän", sillä uskon että aina jossain kohtaa elämää hyvät teot palkitaan. Oli se sitten ihana, kaunis hymy autettavalta tai jotain muuta syvällisempää, kaikki on aina kotiinpäin. Jos muutenkin katsot elämää murjottavien lasien läpi, josta näet vain epäkohtia, niin minkälaista elämää se sellainen on? Olen sitä mieltä, että jokaisesta asiasta pitää löytää jotain positiivista, vaikka kuinka vaikeaa se olisikin, mutta ne vaikeudethan kasvattavat ja kehittävät meitä ihmisenä, niinhnän se menee.
     Karkasin nyt hieman aiheesta. Tarkoitukseni oli siis kirjoittaa työssäjaksamisesta, sen tukemisesta ja työstessistä. Mitä työssäjaksaminen pitää sisällään? Miten voit itse tukea omaa jaksamista, miten toisaalta lähiesimies/työnantajasi/organisaatiosi voisi tässä asiassa auttaa?  Jyväskylän kaupunki linjaa omilla nettisivuillaan henkilöstöpoliittisesssalinjauksessaan näin: " Kaupungin työhyvinvointitoiminnan tavoitteena on hyvä työilmapiiri, turvallinen työympäristö sekä oikeudenmukainen ja kannustava esimiestyö, jotka mahdollistavat työntekijöiden korkean työmotivaation ja työkykyisyyden koko työuran ajan. Työhyvinvointimallilla tavoitellaan osaltaan henkilöstön sairauspoissaolojen vähentämisestä sekä eläkkeellesiirtymisiän nostamista. "  Suuripiirtein tälläistä tekstiä löytyy muidenkin kaupunkien sivuilta. Mitä se siis käytännössä tarkoittaa? Monesti asioihin kiinnitetään huomioita vasta sitten, kun seinät alkaa rakoilla, palikat kaatua kasaan ja ongelmiin haetaan ratkaisua. Ennaltaehkäisy on tämän päivän sana, sitä ei voi koskaan painottaa liikaa, sana sisältöineen ja toimintakeinoineen varmasti parantaa työmotivaatiota ja vähentää sairaspoissaoloja.  En ota tässä kirjoituksessa sen enempää kantaa, mitä ne asiat on tai mitä  niiden tulisi olla työnantajan näkäkulmasta, sillä tämän kirjoituksen pääpointtina on nyt se, miten Juuri Sinä itse voit vaikuttaa omilla teoillasi omaan työhyvinvointiin ja jaksamiseen,
     Tuossa alussa kirjoitinkin jo kommentteja, joita olen itse saanut työkavereiltani, Olen tässä viime vuosina vasta alkanut muutenkin elämän eri osa-alueilla ajattelemaan oman mielen tärkeyttä päivittäiseen hyvinvointiin, joten minulla on tässä ollut aikaa miettiä, mitenkä oikein se oma päänuppi vaikuttaa jaksamiseen, niin töissä kuin arjessakin.
     Luonnehtisin itsekkin tosiaan itseäni välillä vähän liian kiltiksi, "joo, voin mie toon tehä, ei multa siihen kauaa aikaa mene"- tyylisine kommenteineen. Kiltteys on hyvä piirre ihmisessä, mutta kun se ottaa ylivallan, niin siinä on sitten se oma jaksaminen kortilla. Tiedostan tämän asian, mutta vielä joudun työskentelemään asian eteen, ettei siitä ala tulla taas mörköä makuuhuoneeni sängyn alle. Olin viime vuonna työuupumuksen/työstressin takia jonkin aikaa sairaslomalla, silloin se oli suuri häpeä, mutta nyt uskallan jo asiasta kertoa ja keskustella. Kukaan meistä ei ole korvaamaton, jokaisen meistä kovalevy on joskus niin täynnä informaatiota, että tarvitsee nollausta asioihin. Minua uuvutti eniten se, etten tunnistanut omia voimavaroja ja jaksamistani, ennenkuin se lopullinen piikki tuli. En halunnut elää koko loppuelämääni valittaen, miten asiat on päin persettä ja en jaksanut tehdä yhtään mitään.
     Toinen luonteenpiirteni, josta koen välillä olevan sekä hyötyä, että haittaa, on liika tunnollisuuteni. En vaan voi jättää asioita kesken, tehdä hutiloiden, vaan kun johonkin asiaan keskitytään, paneudutaan, niin se hoidetaan kerralla loppuun. That´s it! Mutta, mites sitten, kun asioita vain kasaantuu, on paljon tekemistä ja tehtävää, to do-listat huutaa tekemättömyyttään ja aikataulut pukkaa päälle. Sillon pitää vain reilulla otteella alkaa prioirisoimaan asioita, mikä näistä on tärkeintä tehdä juuri nyt ja minkä voit jättää toisaalle. Jos tuntuu, että elämässä on liikaa asioita, niin niitä pitää sitten vain rankalla kädellä vähentää, ei sitä kerkeä kaikkea samaan aikaan puuhaamaan. Ole armollinen itsellesi, voit tehdä tiettyjä asioita nyt ja ne voi johtaa johonkin, sitten paremmalla ajalla otat priotiteettilistalta toiset asiat käytäntöön.
     Olen jo pitkään pohtinut tästä aiheesta kirjoittavani, nyt tuntuu että aika on oikea. Kukaan meistä ei ole korvaamaton, mikään työ ei saa viedä meiltä niin paljon mehuja, että jämähdetään sinne sohvan pohjalle kahtomaan telkkua puolinukuksissa verensokerit niin alhaalla, että turvaudutaan siihen mielihyvää tuovaan suklaalevyn herkulliseen nautintoon ja unohdetaan huolehtia itsestämme. Valitettavasti näinkin on välillä käynyt, sieltä ei kuitenkaan ole muuta tietä kuin ylöspäin. Sun pitää jostain vain löytää se motivaatio nostaa persees ylös sieltä sohvalta ja tehdä elämässäs se täyskäännös, että voit rinta rottingilla kertoa että juuri Sinä voit hyvin. Sillä vain sinä voit muuttaa itseäsi, kukaan ei tule sua nostamaan sieltä kotisohvalta ylös ja pakottamaan tekemään jotain elämälläs, vain Sinä voit tehdä sen päätöksen. Älä anna stressin vielä sua pohjamutiin, vaan hallitse itse omaa elämääsi,  ole itse oman elämäsi herra.

Mielestäni työhyvinvointi kompensoituu hyvin keskenään sinun muun arki-elämän jaksamisen kanssa. Kun kaikki on toisella puolella hyvin, on aikaa ja jaksamista panostaa myös toiseeen puoleen. Kun olet sitä mieltä, että rakastat vapaa-ajan tuomia mahdollisuuksia ja haasteita, joita sinulla tällä hetkellä on, jaksat myös hieman paremmin töissä. Tietysti on erilaisia tilanteita ja elämän käännekohtia, kun mieltä heitellään ja koetellaan, mutta silloin pitää muistaa ne omat voimavarat, joilla jaksat puskea harmaankin arjen läpi, sillä usko pois vaan, parempia ja ihanempiakin hetkiä on vielä tulossa!

   

Fitfarmin treeniviikonloppu Ikaalisten kylpylässä

                                                               Hyvinvointia

                                                               Treenausta
                                                         Hauskanpitoa
                                                            Naurua
                                                 Ystävyyttä
                                    = Onnistunut viikonloppu

Illallinen hienojen leidien kanssa 😍

Kävimme yhdessä kolmen ystäväni kanssa viime viikonloppuna Ikaalisten Kylpylässä, Fitfarmin järjestämällä treeniviikonlopulla. Tarkoituksenamme oli löytää lisää treenimotivaatioita ja viettää yhdessä nautiskellen mukava, reeni-intoinen ja rauhallinen viikonloppu, poissa kaikesta arjen velvotteista.

Taisin tämänkin Fitfarmin treenipläjäyksen huomata selatessani facebookin uutisvirtaa, kuten myös bikini challenge 5-vuotta- kiertueen, jossa kävin toissa viikolla Satu Kalmin treeneissä ja luennolla. Kiitos muuten Kalmin, tykästyin ehdottomasti HIIT-tyyppisiin treeneihin ja aijon jatkossakin sisällyttää niitä treeniohjelmaani.


Aivan mahtavaa, että lähdettiin tällä kyseisellä porukalla käymään Ikaalisissa. Taisi olla meille jokaiselle ensi kerta tuolla kylpylässä. Meidän viikonlopusta ei kyllä naurua puuttunut! Iso kiitos myös kahdelle kaverillemme, jotka sitkeesti lähtivät mukaan, vaikka jonkinlaista pientä vammaa heiltä löytyikin!


" Hiekkaa piparissa" Tästä Jutan sanaparista saimme kyllä kunnon naurut ja viikonlopun sloganin!

                                  Tästä se kaikki alkoi...

Alussa oli pienimuotoiset alkupuheet Jutta Gustafbergiltä ja esiteltiin fitfarmin mukana ollutta henkilökuntaa, käytiin läpi viikonlopun aikataulua ja hotellin henkilökunnan puolesta käytiin käytännön asioita läpi. Ilmeisesti tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun tälläistä järjestetään.
"Tästä tulee varmasti ihan sika mukava ja raskas viikonloppu" Niin, ei sitä voinut aavistakkaan, mitenkä hellinä lihakset olivatkaan kotiin lähtiessä seuraavana päivänä... 😄

Alkupuheitten jälkeen päästiin vihdoin kirjautumaan huoneisiimme. Tähän väliin voisin kiittää suuresti kylpylän henkilökuntaa, että pystyivät vaihtamaan meidän nelihenkisen porukan huoneet vierekkäin, hyvää asiakaspalvelua kyllä!
     Meidän huoneidemme puitteet olivat erittäin hyvät, ne olivat siistit ja meidän makuumme hyvin pelkistetysti sisustettu. Tumman väriset puiset kohdat toivat mukavaa kodinomaista tunnelmaa huoneeseen ja tilaakin oli mukavasti. Kyllähän kaikki sen tietää, että aina on mukava pujahtaa hotellin lakanoihin nukkumaan! Noh, sitä nukkumista ei kyllä kauaa kerennyt harrastamaan, kun paikka tarjosi niin paljon kaikkea aktiviteettia!

                               Ensimmäiset treenit, huh huh!

Kerkesimme onneksi tässä välissä ennen ensimmäisiä treenejä käydä syömässä kevyen keitto&salaatti- lounaan hotellin Rondo ravintolassa, sillä olihan siitä aamupalasta jo tovi aikaa! Pitihän se syödä hyvin, että jaksaa! Siinä syödessä kerkesi jutella ensifiiliksiä tapahtumasta ja eiköhän tämä meijän ryhmärämä jo kerennyt ensimmäiset rämäkät naurukohtaukset siinä vetämään. Kun luonteet vaan käy yksiin, ja tuntee toiset jo vuosien takaa, niin kyllä sitä yhteistä huumorintajua löytyy.
     Ensimmäisenä olleet Mirkan ja Janin treenit oli suunniteltu niin, että iso liikuntasali oli laitettu puoliksi, toisella oli toisella puolella toiminnallinen treeni ja toisella vatsa-pakara-reisi HIIT-treeni. Tästä pieni miinus siitä, että äänet kuuluivat hyvin puolin ja toisin eri ryhmistä, mikä ei oikein mukavaa ollut. Aloitimme Janin toiminnallisella treenillä, jossa ei musiikkia ollut, mutta samalla sitten Mirkan HIIT-treenin musiikit ja ohjaajan huudot kuuluivat myös meidänkin puolelle. Kyllä kuitenkin ymmärrän sen, että meitä oli paljon ( oliko lähes 200? ilmottautunutta), että tiloja oli varmasti vaikea suunnitella.
     Janin tunnilla aloitettiin pienillä lämmittelyillä, joista sitten siirryimme koko kropan treeniin. Janin ohjaustapa oli selkeä, liikkeet käytiin ensin läpi, ennenkuin aloitettiin niitä työstämään. Mukavaa oli myös se, että sait tehdä joko 30sek. tai 40sek. liikettä omaan tahtiin, viimeisessä oli sitten lyhyempi tauko kohti seuraavaa liikettä. Monesti sitä ajatteli 30sek. kohdalla, että "en minä jaksa enää", mutta Janin opeista otettuna, haastoi itseään ja jaksoikin sitten vielä sen ylimääräisen 10sekunttia.
     Sitä jotenkin koko viikonlopun eli niin hetkessä, keskittyi vain siihen hetkeen ja nautti siitä, että sai ylittää itsensä ja miten hemmetin hyvältä se tuntui! Ja parasta noissa molemmissa treeneisessä oli se, että Jutta tuli välillä "kyyläilemään" ja kävelemään meidän lomassa, eihän sitä nyt voinu jättää sarjaa kesken, kun tuollainen motivaattori oli huoneessa! 😄
     Janin treeneistä pienen tauon jälkeen siirryttiin toiselle puolelle salia Mirkan HIIT-tunnille. Olin aikaisemmin edellisellä viikolla käynyt Satu Kalmin HIIT-treeneissä, kun hän oli tullut Jyväskylään luennoimaan ja pitämään treeniä, joten tiesin suurinpiiirtein mitä olisi tulossa, eli hikeä ja ihan hemmetin kovaa treeniä! Mirkan ohjaus oli hieman pettymys, sillä hänen äänensä ei kovin hyvin kantanut taakse (eikä mikkiä ollut käytössä), sekä treeni meni hieman sekaisin siinä, että liikkeitä oli mielestäni yhdessä sarjassa liikaa - kun aikaa meni, ei enää pysynyt kärryillä, mikäköhän se seuraava liike oli - piti seurata vierustoveria, jos hänkään sitä muisti. Lisäksi matolla ja seisten tehtävät liikkeet oli sekoitettu ohjelmassa niin, että liikuimme edestakaisin lattialle ja takaisin ylös - niin että oltiin matolla, seuraava liike ylös ja taas matolle, siinä alkoi kyllä tämmöstä normaalia pulliaistakin huimata, vielä kun treeni oli niin kova. Jos vertaisin tässä Mirkan ja Janin treenejä, niin Janin treenissä liikkeet oli suunniteltu niin, että kaikki ne pystyisi tekemään, Mirkalla taas hieman vaikeampia liikkeitä - joskin joillekkin liikkeille löytyi variaationsa.
     Näiden kahden treenin jälkeen fiilis oli kuin puolikuolleella - mutta hymyilevällä sellaisella! Ai että minkälainen polte takareisissä ja pakaroissa! Kyykkyä, kyykkyä vaan lisää! Puhuttiin siinä ystävien kanssa, että lähdetään nyt allasosastolle, jolloin itse kerkesin jo ilahtua, että JES! NYT PÄÄSEE RENTOUTUMAAN, kunnes kaverini muistuttivat, että vielä olisi Spa Sport- vesijumppa edessä allasosastolla! Heh, ei muuta auttanut kuin asennoitua uudestaan, että sen jälkeen on sitten päivittäiset liikuntasuoritteet tehtynä.
     En ollut tainnut käydä aikaisemmin vesijumpassa - mitä nyt siis aqua zumbassa on tullut käytyä kyllä useasti. Tämä oli kyllä kaikkea paljon enemmän! Siis kyllähän se lantio meinasi ruveta hetkuttamaan hyvien biisien tahtiin, mutta tämä oli kyllä kunnon vesitreeni! Paljon oli sellaisia liikkeitä, mitä en olisi voinut kuvitellakkaan, että vedessä voitaisiin tehdä, musiikki oli erittäin mukaansatempaavaa ja nautin täysin rinnoin. Ohjaaja Tuulia Hovilla oli mieletön energia ja hänestä tosiaankin paistoi, että rakastaa työtään!
     Jos tälläisessä tapahtumassa ei treenimotivaatioita löydy, ni ei sitten missään! Jäimme vesijumpan jälkeen kavereitten kanssa uimaan, lillumaan ja rentoutumaan. Ulkoallas ja liukumäki oli erittäin ihania yllätyksiä, harmi vain, että ulkoaltaalle meno tapahtui oven kautta, eikä esimerkiksi putkea pitkin, jossa olisi saanut koko ajan olla vedessä. Kyllä sitä taisi ensimmäisen kerran kiljahtaa kun avasi oven ja pakko oli päästä nopeasti veden alle!

Pitihän sitä reissussa parit selfietki ottaa  😜

                                 Sitten eiku syömään - taas! 

Kyllähän sitä tuossa jumpatessa yllätys yllätys - tuli taas nälkä. Siinä hieman laittauduttiin huoneissamme ja lähdimme hyväksi koettuun Rondoon syömään illallista viinilasien kera. Keskustelimme treeneistä, mitä tykkäsimme ja mitä meinasimme huomenna vielä tehdä. Tuntui jotenkin, että aika oli mennyt todella nopeasti ja ehkäpä aikataulukin oli mielestämme ollut liian tiukka. Olisi esimerkiksi mukava ollut käydä keilaamassa, mutta tuntui ettei siihen oikein jäänyt aikaa. Muutenkin, tuntui ettäolisi ollut mukava olla niitä ravinto/mieli/motivaatio/mentaaliasioista luentoja, joita  käydä kuuntelemassa. Tästä palautetta annettiinkin jo Jutalle ja ilmeisesti jatkossa olisi tarkoitus olla myös näitä treenien lisäksi ohjelmassa.
     Illan kuluessa lähdimme myös vilkaisemaan iltaravintolassa esiintyvää Janne Tulkkia. Me, vannoutuneet bilettäjähoitsutyttöset ei oikein Tulkista tykätty, jäimme pohtimaan myös sitä, että suurin osa treeniviikonloppuun osallistujista oli nuoria naisia, ei tainnut artistikattaus oikein napata heitäkään?

Viikonlopun ruoka-annoksia

                                 

                                Seuraavan aamun tunnelmia

Kun kello soi hieman ennen kahdeksaa, teki mieli vain painaa pää tyynyyn ja jatkaa unia. Edellisiltana taisi nukkumatti tulla tervehtimään vasta yhden jälkeen - eihän sitä kerkeä nukkumaan, kun on niin hyvää seuraa! Lähdimme heti aamutuimaan kylpylän puolelle saunomaan ja uimaan. Olisihan siinä ollut myös vaihtoehtona aamulenkki muitten treeniläisten kanssa, mutta ainahan sitä kotonakin pääsee lenkille, joten päätimme käyttää vielä koko rahan edestä kylpylän palveluita. Olihan kyllä meidän lihakset hieman kipeät eilisestä, joten oli ihana mennä poreisiin "palautumaan".
Aamupala tarjonta oli runsas ja kaikki löysivät kyllä nälkäänsä jotain maistuvaa. Ainut vain, että aamupalakuvat jäivät ottamatta :D Me olimme muutenkin Miian kanssa koko ajan ottamassa kuvia, meidän tiimin "somettajat" 😎
     Aamupalan jälkeen täysillä mahoilla oli vielä viikonlopun viimeisen treenin aika. Olimmekohan kaikki lukeneet väärin, sillä olimme vahvasti menossa kehonhuolto- tunnille, mutta siinä olikin sellainen pieni core- osuus alussa ja me siellä löllöteltiin menemään napa pakkuen, että hupsista!
Mielestäni muutenkin olisi ollut mukava, kun edellisenä päivänä tosiaan oli tykitetty menemään noita jumppia, että nyt olisi sitten vaan siihen kehonhuoltoon keskitetty ja olisi ollut vaikka joku jooga-tunti. Sekun on myös erittäin oleellinen osa kokonaista hyvinvointia.

Miia, Jutta, minä ja Mia (Katja ei valitettavasti päässyt kuvaan mukaan)

     Sitten vielä pienet jutustelutuokiot Jutan kanssa ja yhteiskuva tottakai! Viikonloppu paketissa ja reppu täynnä uutta intoa ja motivaatiota lähteä taas reenaamaan! Näitä tälläisiä viikonloppuja voisi järjestää useamminkin, olisivat todella tervetulleita. Kuten Jutta sanoikin, odottivat että ainakin sellaiset 30-40 naista tulisi, mutta heitä olikin sitten ilmoittautunut kokonaiset 200! Eli tarvetta tälläisille tapahtumille on! Ja siis tosiaan, unohdin alussa mainita, että tämä viikonloppu oli vain naisille suunnattu.





Kiitos, jos jaksoit tänne asti lukea ja kommentteja saa aina antaa!