 |
| minä esiintymisasussani @ravintola Ilokivi |
"Welcome to the teaparty" 😘
Minä, itsevarmempi Johanna 2.0
Tämä blogipostaus kertoo ajatuksiani, fiiliksiäni ennen ensimmäistä burleskikeikkaa ja sen jälkeen. Omituisten burleskiotusten kerho- tapahtuma järjestettiin ravintola Ilokivessä lauantaina 7.4.2018. Tapahtuman tuottamisesta ja meidän ryhmän ideoinnista ja suunnittelusta vastasi aivan ihana Rosetta Sweet 😍
Burleski on jotenkin aina kiehtonut minua ajatuksena. Miten yhteen taiteenlajiin voi sisällyttää niin paljon erilaisia shown elementtejä ja miten voimavaroja antavaa ja itsetuntoa kohottavaa se voi harrastuksena olla. Toki, ensikertalaisena lavalle lauantaina astuessani ja tämän tiedostaneena jo monia kuukausia taaksepäin, on tässä myös jonkinlaista stressinpoikasta ollut liikenteessä. Miten moninainen ja erilainen, mutta kuitenkin ajatukseltaan simppeli ja yksinkertainen burleski voi ollakkaan.
En osaa tässä vielä sanoa, kirjottaessani tekstin pohjaa esitystä edeltävänä päivänä, onko tämä minun juttu vai ei. Kuitenkin tiedostan sen, että rakastan esiintyä ja tanssia, mitkä olivat suurimmat syyni lähteä tähän touhuun mukaan. Ehkä burleksi sanana on huokutellut minua jo pidemmän aikaa ja workshopissa käytyäni päätin, että tätä pitää kokeilla. Eihän tässä mitään voi menettääkkään. Minusta on erittäin tärkeä korostaa, että burleski EI OLE strippaamista, vaan vaikka esityksissä voi riisumista tapahtuakkin, se on keskittynyt enemmän siihen teaseen, eli kiusoittteluun, eikä itse riisuminen ole niin suuressa osassa esiintymistä, ainakaan sillä tavalla, miten varmasti suurin osa tätäkin tekstiä lukevista miehistä varmasti asian käsittää. Burleski on taiteenlajina paljon muutakin kuin kiusoittelua, se voi parhaimmillaan olla elämää muuttava psyykkinen kokemus, josta voit saada itsellesi uutta näkökulmaa asioihin. Burleskia on vaikea selittää vain yhdellä sanalla, jokainen esiintyjä tuo siihen omanlaista kontekstiä asiaan. Sanoisin kuitenkin, kerran burleskia kahtomassa käyneenä, että kyseessä on megaluokan showtapahtuma, jossa kaikki hyväksytään omana itsenään, yleisölläkin on suuri rooli esityksessä, esitykseen voi kuuluu oikeastaan mitä vaan maan ja taivaan väliltä, tanssia, teatteria, stripteasea (painottaen tease-osuutta), näyttäviä esiintymisasuja; korsetteja, viuhkoja,hanskoja tms., sekä intuitiivinen kokemus esiintymisen perusajatuksesta, eli herättää ajatuksia ihmisessä, voit heittää oman itsesi peliin, näyttää jotain uusia puolia itsestäsi, esitykselläsi saada ihmiset joko nauramaan, itkemään tai pohtimaan elämän syvintä merkitystä.
Ja eihän tuo aikaisemmin tanssiesityksiä harjoitelleena, ihan sama juttu ole ollutkaan. Mielestäni burleski vaatii kokonaisvaltaista sitoutumista asiaan ja olisi erittäin hyvä asia ettet olisi peukalo keskellä kämmentä, kun kyseessä on neulan ja langan käyttäminen :D Itse siis henkilökohtaisesti vihaan laittaa lankaa neulan silmään, en tiedä mitään yhtä vaikeita hommaa, mutta asiaa on tässä viime aikoina joutunut tekemäänkin, ja useasti. Löysin myös askartelun puolelta, mitä tosin muutenkin harrastan, inhokkiasiani, tyllikankaan leikkaaminen! Mikään ei ole niin hermoja raastavaa kuin se, ettei tylli vaan voi pysyä paikoillaan, kun otat sakset käteen ja päätät ruveta leikkaamaan. Monesti tässäkin asiasssa olen hermoni menettänyt, jättänyt hameen teon kesken ja vasta, kun olen rauhoittunut, jatkanut sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla eteenpäin hameen tekoa! :D Kuitenkin ihme kyllä, en olisi uskonut tykkääväni niin pikkutarkasta työstä, kuin pienen pienten strassien liimaamisesta alushousuihin, hanskoihin tms.
Eli kyllä, tein suurimman osan esiintymisasuista itse ja koristelin. Se tästä tekeekin niin monimuotoista ja hienoa, mitä kaikkea burleski pitääkään sisällään esiintymisen taustalla.
Esiintymispäivän aamuna nukuin pitkään prinsessan unta. Olimme sopineet muun porukan kanssa kokoontuvamme yhden maissa erään ryhmän jäsenemme kotiin hieman fiilistelemään, laittamaan peruukkeja kuntoon ja pientä meikkausta jo siinä vaiheessa. Olin (jälleen kerran) menettänyt ompelemisessa hermoni ja pyysin vielä yhtä ryhmäläistämme tekemään viimeistelyjä. Tässä vaiheessa taisin olla jo hieman hermoissani, jonkinlaisessa jännittyneessä tilassa. Yleensä rakastan popittaa kunnon jumputusmusiikkia, mutta nyt huomasin sen vain hermostuttavan minua lisää. Oloni oli kuin ensitreffeille valmistuessa, jännittää, sydän hakkaa kahtasataa, eikä oikein tiedä miten päin olisi. Huomasin kuitenkin raskaamman musiikin rauhoittavan mieltäni kyseisenä päivänä. Olen erittäin onnellinen meidän ryhmän dynamiikasta ja välillämme syntyneistä suhteista. Näiden ihmisten kanssa tuntui niin turvalliselta olla, kaikki ensikertalaisia asialla, mitään tyhmiä kysymyksiä tai toteamuksia ei ollut.
Paikan päällä ravintola Ilokivessä tuli olla jo hyvin varhain. Tehtiin vielä läpimeno ryhmän kanssa ennen ovien aukeamista yleisölle. Siinä vaiheessa, kun astuimme ensimmäistä kertaa lavalle ja katsomossa ei ollut kuin talon väkeä ja muita esiintyjiä, mieleni rauhoittui todella paljon. Nyt tiesin, mihin oltiin tultu, mitä kohti koko alkuvuosi treenattiin ja harjoiteltiin. Hyvin se menee, uskottelin itselleni. Onneksi sentään ei tarvinnut olla yksin siellä lavalla.
Kun klo.18.00 ovet avattiin yleisölle, sullouduimme kaikki esiintyjät takahuoneeseen viime hetken valmisteluihin. Onneksi meidän ryhmällä oli mukana tuttu, erittäin taitava meikkaaja, sillä ei minun poropeukaloilla olisi kyllä mitään kunnon lavameikkiä saatu aikaiseksi. Pientä stressiä meinasi pukata, kun aloimme yhdessä laittamaan teippejä tasseleihin, sillä sekin oli uutta ja ihmeellistä. Miten se pitäisi laittaa, jotta se kestää siinä nännin päällä. Mitä jos se putoakin kesken shown ja kaikki näkee mun nännin?! Noh, ei se pudonnut, lujasti piti teippi paikallaan ja AI ETTÄ niiden poisottaminen tuntui!!!
Olimme peräkkäin oven takana odottamassa, että meidän huudettaisiin sisään lavalle. Viime hetken naaman vääntelyt, syvähengitykset ja olimme jo kävelemässä bäkkäriltä lavalle. Kannoin itseäni ryhdikkäästi paikalle ja itsekkin yllätyin, miten hyvin esitys meni. Turhaan jännitin. Taisin pienesti sekoilla jossain kohtaa koreossa, mutta mitä väliä. Olin kuulemma hanskoja riisuttaessa ihan liekeissä ja siltä olotilani kyllä tuntuikin! Tuntui, että esitys meni ihan liian nopeasti ohi, olisin heti halunnut mennä takaisin lavalle keikkumaan! Sehän tuntui kuin toiselta kodilta! Aivan mahtava fiilis siellä, miten ihanaa, kun yleisökin lähti niin reippaasti mukaan ja hurraamaan! Ai, että sitä euforian tunnetta!! 💓
Kun sujahdimme takahuoneesta yleisön sekaan esiintymisvaatteissamme, leijuin kuin jossain pilven hattaralla. En hävennyt yhtään, olinhan äsken paljastanut paljonkin itsestäni niin mentaalisesti kuin fyysisestikkin. Loppuillan olin yleisön seassa, esiintymisvaatteissani,hymyilin (en varmaan koskaan ikinä ole niin paljon hymyillyt päivän aikana) ja tunsin, että tämä on se minun juttuni. Rakastan esiintyä, Rakastan kiusoitella, Rakastan tanssia, Rakastan yleisöä, Rakastan Burleskia!
Tämä ei todellakaan jäänyt kertakokeiluksi! Voi miten epävarma olinkaan ennen esiintymistä, onko tämä se mun juttu vai ei. Kyllä minut siellä lavalla vielä nähdään! 😉
Eli kyllä, tein suurimman osan esiintymisasuista itse ja koristelin. Se tästä tekeekin niin monimuotoista ja hienoa, mitä kaikkea burleski pitääkään sisällään esiintymisen taustalla.
Esiintymispäivän aamuna nukuin pitkään prinsessan unta. Olimme sopineet muun porukan kanssa kokoontuvamme yhden maissa erään ryhmän jäsenemme kotiin hieman fiilistelemään, laittamaan peruukkeja kuntoon ja pientä meikkausta jo siinä vaiheessa. Olin (jälleen kerran) menettänyt ompelemisessa hermoni ja pyysin vielä yhtä ryhmäläistämme tekemään viimeistelyjä. Tässä vaiheessa taisin olla jo hieman hermoissani, jonkinlaisessa jännittyneessä tilassa. Yleensä rakastan popittaa kunnon jumputusmusiikkia, mutta nyt huomasin sen vain hermostuttavan minua lisää. Oloni oli kuin ensitreffeille valmistuessa, jännittää, sydän hakkaa kahtasataa, eikä oikein tiedä miten päin olisi. Huomasin kuitenkin raskaamman musiikin rauhoittavan mieltäni kyseisenä päivänä. Olen erittäin onnellinen meidän ryhmän dynamiikasta ja välillämme syntyneistä suhteista. Näiden ihmisten kanssa tuntui niin turvalliselta olla, kaikki ensikertalaisia asialla, mitään tyhmiä kysymyksiä tai toteamuksia ei ollut.
Paikan päällä ravintola Ilokivessä tuli olla jo hyvin varhain. Tehtiin vielä läpimeno ryhmän kanssa ennen ovien aukeamista yleisölle. Siinä vaiheessa, kun astuimme ensimmäistä kertaa lavalle ja katsomossa ei ollut kuin talon väkeä ja muita esiintyjiä, mieleni rauhoittui todella paljon. Nyt tiesin, mihin oltiin tultu, mitä kohti koko alkuvuosi treenattiin ja harjoiteltiin. Hyvin se menee, uskottelin itselleni. Onneksi sentään ei tarvinnut olla yksin siellä lavalla.
Kun klo.18.00 ovet avattiin yleisölle, sullouduimme kaikki esiintyjät takahuoneeseen viime hetken valmisteluihin. Onneksi meidän ryhmällä oli mukana tuttu, erittäin taitava meikkaaja, sillä ei minun poropeukaloilla olisi kyllä mitään kunnon lavameikkiä saatu aikaiseksi. Pientä stressiä meinasi pukata, kun aloimme yhdessä laittamaan teippejä tasseleihin, sillä sekin oli uutta ja ihmeellistä. Miten se pitäisi laittaa, jotta se kestää siinä nännin päällä. Mitä jos se putoakin kesken shown ja kaikki näkee mun nännin?! Noh, ei se pudonnut, lujasti piti teippi paikallaan ja AI ETTÄ niiden poisottaminen tuntui!!!
Olimme peräkkäin oven takana odottamassa, että meidän huudettaisiin sisään lavalle. Viime hetken naaman vääntelyt, syvähengitykset ja olimme jo kävelemässä bäkkäriltä lavalle. Kannoin itseäni ryhdikkäästi paikalle ja itsekkin yllätyin, miten hyvin esitys meni. Turhaan jännitin. Taisin pienesti sekoilla jossain kohtaa koreossa, mutta mitä väliä. Olin kuulemma hanskoja riisuttaessa ihan liekeissä ja siltä olotilani kyllä tuntuikin! Tuntui, että esitys meni ihan liian nopeasti ohi, olisin heti halunnut mennä takaisin lavalle keikkumaan! Sehän tuntui kuin toiselta kodilta! Aivan mahtava fiilis siellä, miten ihanaa, kun yleisökin lähti niin reippaasti mukaan ja hurraamaan! Ai, että sitä euforian tunnetta!! 💓
Kun sujahdimme takahuoneesta yleisön sekaan esiintymisvaatteissamme, leijuin kuin jossain pilven hattaralla. En hävennyt yhtään, olinhan äsken paljastanut paljonkin itsestäni niin mentaalisesti kuin fyysisestikkin. Loppuillan olin yleisön seassa, esiintymisvaatteissani,hymyilin (en varmaan koskaan ikinä ole niin paljon hymyillyt päivän aikana) ja tunsin, että tämä on se minun juttuni. Rakastan esiintyä, Rakastan kiusoitella, Rakastan tanssia, Rakastan yleisöä, Rakastan Burleskia!
Tämä ei todellakaan jäänyt kertakokeiluksi! Voi miten epävarma olinkaan ennen esiintymistä, onko tämä se mun juttu vai ei. Kyllä minut siellä lavalla vielä nähdään! 😉
 |
| Teehutsut promokuva. Kuvaaja: Timo Suutarinen |
